Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään.  Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä.  Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä. Ei kenenkään kamoja Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihe...

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana. Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset. Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää, miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä. Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tun...

Kärkitossut, vaaleanpunainen tyllihame ja sulokas liikekieli. Siitä piti tulla ballerina. Sitä se vinkui, kunnes annoin periksi. Vein sen balettitunnille. Ajattelin, että siellä se on liihottelee ikionnellisena tyllihameessaan ja saa päivänsä prinsessana. Näin uskoin, kunnes hain prinsessani baletista. Se huusi mulle naama punaisena autossa, että en enää koskaan mene sinne. Koska siellä ei tule edes kuuma. Samaa huusi joka kerta sen jälkeen. Kunnes lukukausi oli lusittu.  Halusin siitä uimarin ja yritin opettaa tyttöä vanhana lajin harrastajana. Tulos oli vähintäänkin yhtä masentava kuin baletissa. Tosin silloin huusivat niin lapsi kuin äitikin.  Lopulta naapuri houkutteli tytön Prinsessat futaa -jalkapallokouluun. Ajattelin, että menköön yhdeksi kesäksi. Henkisesti olin valmistaunut megalomaaniseen huutoon ja näyttävään kiukkukohtaukseen kentän laidalla.  Aluksi arka esikoinen ei osoittanut minkäänlaista taipumusta lajiin. Mutta meni silti ihan tyytyväis...

Pysy kanavalla - blogissa  jäsenet ja toimihenkilöt kertovat juniorijalkapallon arjesta ei-niin-vakavasti