Siirry pääsisältöön

Sukkia ja selviytymistä

Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään. 

Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä. 

Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä.

Ei kenenkään kamoja


Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei sisälly jonkin verran varustehävikkiä. Pulloja, palloja ja sukkia on vuosien varrella unohtunut eri puolille Pohjoismaita. Lisäksi kadoksiin on jäänyt muutama ilmapatja, niiden pumppujen erinäisiä osia, jokunen makuualusta sekä vaatekappaleita varmaan yhden joukkueen varusteiden verran. 

Hävikki olisi vieläkin suurempaa, ellei huolto haravoisi sängynalusia, kaappeja, komeroita, kuivaushuoneita jne. ennen kotiinlähtöä. Majoitustiloista löytyy yllättävän paljon sellaisia tavaroita, joita kukaan pelaajista ei tunnista omakseen. On vaatteita joka lähtöön, on hiuslenksuja, rasvoja ja hammastahnoja, pyyhkeitä sekä pelisukkia. 

Kelpo huoltaja tunnistaakin pelaajien varusteet, vaikka suurta osaa tavaroista ei ole koskaan nimikoitu. Toki siitä on ollut puhetta, kerran, jos toisenkin.  Alkuturnauksesta tavaroiden alkuperän voi päätellä joskus pesu- tai huuhteluaineen tuoksun perusteella, lopputurnauksesta käytetyn parfyymin perusteella. Lisäksi huoltajan näkömuisti harjaantuu varsin hyväksi, minkä ansiosta tavaran omistaja usein löytyy.  

Futisperhe huolehtii myös omistaan. Joskus jopa vastustaja on saattanut tuoda mukanaan heidän turnaukseensa unohtuneen keravalaisen pelaajan nimikoidun pallon.  

Yksi on ja pysyy 


Pelisukkiin ei kouliintuneinkaan silmä pysty. Ne näyttävät kaikki suht samoilta, ovat suht samankokoisia ja kaikilla on niitä reissussa useampi pari. Käytännössä juuri kukaan ei kaipaa yhtä tai kahta sukkakarkulaista. Reissun päätteeksi huoltajalla saattaa olla iso kassillinen pelisukkia, joita kukaan ei tunnista omakseen. 

Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi hukata turnauksissa tai niiden jälkeen. Nimittäin niitä hienoja muistoja ja kokemuksia, joita joukkue kartuttaa yhdessä reissun aikana. Kadonneita sukkia saa kaupasta, ihania muistoja vain olemalla mukana turnausreissuilla.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden? Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä. Puheeksi ottamisen vaikeus Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia