Siirry pääsisältöön

Osoitteena Kalevan tekonurmi

Kalevan tekonurmelle tullessani poikani valmentaja huutelee hämmästyneenä.

- Hei, poikasi ei ole nyt täällä.
- Joo, ei ole, se on kipeänä. Tulin tyttöä hakemaan.
- Joo, niinhän se taitaa olla, että aina joku teidän lapsista löytyy täältä, valmentaja vastaa nauraen.

Sitä futis parhaimmillaan on. Kun ei ole omat treenit, lapset ovat höntsäämässä tai treenaamassa kavereiden kanssa. Kentältä löytyy samanhenkistä seuraa ja jos tilaa on, pienpelit saadaan pystyyn omatoimisesti. Hyvässä seurassa ja tolkuissa touhuissa.

Lohtua lajitovereista

Kun teini-ikä iskee, hyvä osoite on edelleen Kalevan tekonurmi. Nolojen vanhempien nalkutus ei kanna sinne saakka, vaan siellä saa olla rauhassa omien lajitovereidensa kanssa. Kentälle hengaavat ne tutut joukkuekaverit, joista saa seuraa.

Katsomosta tai kentän laidalta voi salaa ihastella taitavan tytön tai kyvykkään kundin pelaamista. Teini-iän myötä tuttuja poikia tai tyttöjä saattaa alkaa katsoa aivan uudella tavalla ja löytää vanhoista höntsäkavereista eri tavalla kiinnostavia piirteitä.

Teini-ikäisen vanhemmalle ilahduttavaa on se, että jalkapalloelämän ansiosta tunnet teinin kaverit ja usein  heidän vanhempansa. Jos teini on hukassa, hänet on usein helppo paikantaa Kalevaan. Jos hän ei ole siellä, yleensä löytyy joku, jolla on havainto hänen futislaumastaan.

Parhautta pallon kanssa

Omatoimiseen harjoitteluun kannattaa kannustaa ja mennä mukaan. Pettymyksiä tuottaa toki se, että Kalevan tekonurmi on varsin ruuhkainen. Tilaa ei löydy aina, kun sitä haluaisi. Parhaita aikoja ovat juhlapyhät, jolloin muuten niin kuormitetulla kentällä on tilaa.

Juhannuksena ja joulupäivänä kelpaa potkia, kun koko kenttä on lähestulkoon yksityiskäytössä. Keskimmäinen totesikin kerran, että kun muut menevät mökille, me menemme Kalevaan.

Kalevassa nähdään!

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme. - Mä hakkaan sut. Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan. Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin. Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä. Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uh

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä