Siirry pääsisältöön

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme.

- Mä hakkaan sut.

Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan.

Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin.

Aikuisten iso rooli

Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä.

Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uhalla, että tulos kärsii tai että pelaaja tai hänen vanhempansa pahoittavat mielensä.

Pelitapa kielii kulttuurista

Joukkueen pelitapa kielii helposti siitä, minkälainen kulttuuri joukkueessa on. On joukkueita, joissa sikailu on sallittua ja joissa valmennus ei puutu epäasialliseen käytökseen. Pahimmillaan joukkueen kannattajat hurraavat sikailuille ja kannustavat epäurheilijamaiseen käytökseen.

Toisaalta on myös joukkueita, joissa kuumenevat pelaajat otetaan pois kentältä ja heidän kanssaan keskustellaan siitä, mikä on sopivaa käytöstä. Joidenkin tuumaustauko saattaa kestää pelin loppuun saakka, jos tunteet eivät tahdo muuten tasoittua.

Olen tavattoman ylpeä kaikista seuramme valmentajista, jotka puuttuvat tarvittaessa epäasialliseen käytökseen. Koska näin kasvatetaan hyviä pelaajia, jotka voittavat taidolla ja joskus myös tuurilla, mutteivät väkivallalla tai sen uhalla.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen puuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opetellut asiat siirtyvät peliin.
Voisi sitä tehdä muutakin, vai voisiko? Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi…