Siirry pääsisältöön

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia.

Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi.

Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa.

Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä tehdään. Miettiä niitä Eetuja ja Emmoja, jotka haluavat pelata. Niitä, joiden arvovaltaa, egoa tai tapaa toimia ei ole kukaan asettanut kyseenalaiseksi.  Niitä, jotka eivät ole loukkaantuneet henkilökohtaisesti, mutta kärsivät silti eniten.

Viheliäisen vaikea viestintä

Kun kipeitä ratkaisuja tehdään, jälkihoito jää helposti puuttumaan ja viestintä on olematonta. Vaikeasta asiasta on vielä vaikeampi puhua, joten helpompaa on olla hiljaa. Kahakan ulkopuolisille jää vain suuri hämmennys siitä, että mistähän oikeastaan oli kyse. Vielä suurempi hämmennys on pienellä pelaajalla, joka kaipaa joukkuekavereitaan tai valmentajaansa.

Kun asioista ei puhuta, syntyy helposti erilaisia leirejä, huhuja ja spekulaatioita. Silloin haavat paranevat vieläkin hitaammin. En tarkoita sitä, että asiaan pitää jäädä vellomaan ja arvailemaan, kuka sanoi mitä ja kenelle ja millä äänenpainolla. Mutta selitykset toimintaan vaikuttaville manöövereille olisi syytä antaa, jotta toimintaa voidaan jatkaa.

Tarvittaisiinko seuroihin välittäjiä, jotka puhaltaisivat ajoissa pelin poikki, toisivat osapuolet yhteiseen pöytään ja auttaisivat molempia kuunnellen keskustelun alkuun? Vai pitäisikö meidät aikuiset pistää pelaamaan, jotta energia suuntautuisi itse asiaan? 

Koska mikään ei ole niin vakavaa kuin juniorijalkapallo.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme.

-Mä hakkaan sut.

Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan.

Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin.
Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä.

Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uhalla, että t…

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun.

Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa.

Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen.

Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki.

Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrottiin, e…