Siirry pääsisältöön

Matkani apuvalmentajana

Yllättävä matkani alkoi, kun menin aloittavan ikäluokan ensimmäiseen vanhempainiltaan. Paikalle saapui kolme vanhempaa ja KP-75:n edustaja eli tuleva vastuuvalmentaja. Muut vanhemmat veivät toiset pestit, minulle jäi apuvalmentajan rooli. 

Kokemukseni futiksesta olivat melko vähäisiä, mutta KP-75 vastuuvalmentajan esimerkkiä seuraamalla opin nopeasti ... ainakin alkeet. Opin koko ajan uutta ja ihailin rentoa, mutta jämäkkää vastuuvalmentajan valmennusta.

Seuraavana vuotena alkoi toisen lapseni futismatka. Ikäluokassa valmentajaksi ei valikoitunut kovin montaa. Tunsin, että voin jatkaa apuvalmentajan roolissa vuoden kokemuksella. Olin silti hiukan epävarma. Luotin kuitenkin enemmän treenien purevuuteen kuin siihen, että olisin haitaksi. Kahden vuoden jälkeen kävin D-kurssin, joka antoi hyviä eväitä eteenpäin. Tunsin, että kurssin jälkeen pystyin paremmin ja luottavaisemmin valmentamaan. 

Palkinto, joka kantaa kohti Kalevaa

Ajattelen pelaajista hyvää, silti odotan keskittymistä ja halua oppia. Jos ei yritä, ei voi koskaan tuntea onnistumisen voimaa. Näin ajattelen. Mottoni valmentajana taitaa olla: Tehkää itse hyvin - te pelaajat siitä hyödytte! Jos minä hyötyisin kaikesta, mitä pelaajat tekevät esimerkiksi alkuverkassa, minulla olisi jäätävät lihakset ja erittäin hyväkuntoinen kroppa. 

Sain lisää kokemusta uusista ikäluokista ja uusista pelaajista. Paras kokemus valmentajana tulee, kun pelaajat kehittyvät ja oppivat. Palkinto, joka kantaa arki-iltaisin kohti Kalevan vihreää kenttää satoi tai paistoi.C-kurssi antoi lisää itseluottamusta ja kokonaiskäsitystä lajista. Huomasin olevani samalla kartalla oman isäni kanssa, kun yhdessä katsottiin Huuhkajien peliä. Hymyilin itsekseni, olen siis oppinut jotain futiksesta. Kannattaa tehdä aina hyvin ja kunnolla, muuten ei voi kehittyä omalle huipulle. 

Vihreän kentän vetovoima

Miksi vihreä kenttä vie lapsen vanhemman kentälle useana päivänä viikossa valmentamaan? Parin viime vuoden aikana kentällä tervehtivät kaikki valmentajat, jopa seurasta riippumatta. Tuntuu kuin olisi osa isoa perhettä, johon kuuluu paljon erilaisia pelaajia eri ikäluokista ja valmentajia sekä ikäluokkien taustahenkilöitä. Huumori, pelaajien onnistumiset ja hymy kantavat pitkälle. 

Valmennus on hauskaa ja erityisesti, kun on hauska ja tuttu porukka. On upeita pelaajia ja persoonia, joihin on ollut hauska tutustua. Olen erittäin onnekas, että olen saanut näin mahtavan matkan futisvalmentajana. Opin koko ajan uutta niin pelaajista kuin valmentamisesta. Edelleenkin katson vastuuvalmentajan esimerkkiä ja muiden valmentajien mallia. 

Kausi alkaa olla paketissa. En vielä tiedä, kuinka kauan matkani jalkapallon apuvalmentajana kestää. Mutta jo tähän mennessä olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja futiksen sydämeeni.

Apuvalkku, sattuman oikusta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden? Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä. Puheeksi ottamisen vaikeus Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia