Siirry pääsisältöön

Tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…
Uusimmat tekstit

Kuomia ja untuvatakkeja

Kun lapsi aloittaa futisharrastuksen, on pukeutuminen välillä kovin kirjavaa. Ohjeistuksesta huolimatta on toppatakkia ja -housua sekä Kuoma-saapasta ja sen seitsemää erilaista tupsupipoa.

On varustetta ja materiaalia, jotka eivät sovellu urheiluun. Omakin esikoinen sinnitteli sellaisissa varusteissa ensimmäisen sateisen kesäleirin, että jälkeenpäin oikein hävettää. Varmasti leiri oli kylmä ja kalsea, onneksi rakkaus lajiin sai jatkamaan.

Kun pelivuosia alkaa kertyä mittariin, pelaajien vaatetus tulee kuntoon. Päällä ovat  harjoitteluun sopivat seuravarusteet eikä porukka näytä enää värikkäältä kuin vappukulkue.

Myös huoltajien elämä helpottuu, kun urheiluun sopivaa vaihtovaatesettiä on mukana. Ja ennen muuta materiaalit ovat sellaisia, etteivät ne kerää koko kentän kosteutta itseensä.
Piposta ei luovuta Kun tarpeeksi kauan seisoo kentän laidalla, huomaa, miten tärkeää kannustusjoukon pukeutuminen on. Kylmä hiipii helposti katsojaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen horkan, josta ei tahdo …

Sehän on Tuusulasta

En mene liian lähelle, enkä varsinkaan puhu sille. Sehän on Tuusulasta.….

Tällaisissa tunnelmissa ovat joskus yhteisjoukkueen pelaajat yhteisen taipaleensa aloittaneet. Molempien seurojen pelaajat seisoivat visusti omissa leireissään muistellen, kenet toisen seuran pelaajista oli kohdannut kentällä ja ennen kaikkea millä seurauksilla.

Vaikka rakkaus lajiin yhdistää yli kuntarajojen, voi yj-hengen syttyminen vaatia tovin. Valmentajat ja taustat tekevät yhteishengen nostatuksessa erinomaista ja arvokasta työtä.

Loistava apua on saatu seurayhteistyönä toteutetusta yj-vastaavan pestistä. Tässä roolissa Jukka Kuusonen osallistuu yj-joukkueiden toimintaan ja auttaa uusien yj-ikäluokkien muodostamisessa. Pyörää ei enää tarvitse keksiä vuosittain uudelleen, kun toimintamallit ja -tavat siirtyvät luontevasti aloittaville yj-ikäluokille.
Turhaa huolta Meillä vanhemmilla on tärkeä rooli yj-ilon löytämisessä. Joskus juuri me voimme olla  pahimpia yj-jarruja. Joskus tuntuu siltä, että Tuusula on h…

Osoitteena Kalevan tekonurmi

Kalevan tekonurmelle tullessani poikani valmentaja huutelee hämmästyneenä.

- Hei, poikasi ei ole nyt täällä.
- Joo, ei ole, se on kipeänä. Tulin tyttöä hakemaan.
- Joo, niinhän se taitaa olla, että aina joku teidän lapsista löytyy täältä, valmentaja vastaa nauraen.

Sitä futis parhaimmillaan on. Kun ei ole omat treenit, lapset ovat höntsäämässä tai treenaamassa kavereiden kanssa. Kentältä löytyy samanhenkistä seuraa ja jos tilaa on, pienpelit saadaan pystyyn omatoimisesti. Hyvässä seurassa ja tolkuissa touhuissa.
Lohtua lajitovereista Kun teini-ikä iskee, hyvä osoite on edelleen Kalevan tekonurmi. Nolojen vanhempien nalkutus ei kanna sinne saakka, vaan siellä saa olla rauhassa omien lajitovereidensa kanssa. Kentälle hengaavat ne tutut joukkuekaverit, joista saa seuraa.

Katsomosta tai kentän laidalta voi salaa ihastella taitavan tytön tai kyvykkään kundin pelaamista. Teini-iän myötä tuttuja poikia tai tyttöjä saattaa alkaa katsoa aivan uudella tavalla ja löytää vanhoista höntsäkavereist…

Niissä ei ole mitään nähtävää

Meillä on kotona laatikko. En tiedä sen tarkempaa sijaintia, mutta tiedän, että se on olemassa. Se on jossain villakoirien ja kadonneiden sukkien erämaassa. Paikassa, jota edes utelias pikkusisko ei ole löytänyt.

Laatikko on suurten pettymysten tyyssija. Sinne on haudattu hävityt hopeat ja pettymysten pronssit. Siellä ovat mitalit, joita kukaan muu perheenjäsen kuin pelaaja ei ole nähnyt. Mitalit on nähty kuvassa kaulassa, mutta sitten pettymysten musta aukko on imaissut ne syvyyteensä.

Koska niissä ei ole pelaajan mielestä mitään nähtävää.

Kun mitali lentää kaaressa suurten pettymysten paikkaan, on vaikea lohduttaa. Tuntuu laimealta sanoa, että olitte tosi hyviä, toiseksi parhaita isossa turnauksessa. Että joskus olet vielä iloinen tästä tuloksesta ja vain harva saavuttaa vastaavaa. Se ei lohduta yhtään eikä kukaan muista toiseksi parasta.

Sille vain kulta kelpaa ja voitolla on väliä. Se ei itke, vaikka sisintä raastaa ja raatelee. Eikä se halua puhua, koska kakkossija korventaa kys…

Matkani apuvalmentajana

Yllättävä matkani alkoi, kun menin aloittavan ikäluokan ensimmäiseen vanhempainiltaan. Paikalle saapui kolme vanhempaa ja KP-75:n edustaja eli tuleva vastuuvalmentaja. Muut vanhemmat veivät toiset pestit, minulle jäi apuvalmentajan rooli. 

Kokemukseni futiksesta olivat melko vähäisiä, mutta KP-75 vastuuvalmentajan esimerkkiä seuraamalla opin nopeasti ... ainakin alkeet. Opin koko ajan uutta ja ihailin rentoa, mutta jämäkkää vastuvalmentajan valmennusta.

Seuraavana vuotena alkoi toisen lapseni futismatka. Ikäluokassa valmentajaksi ei valikoitunut kovin montaa. Tunsin, että voin jatkaa apuvalmentajan roolissa vuoden kokemuksella. Olin silti hiukan epävarma. Luotin kuitenkin enemmän treenien purevuuteen kuin siihen, että olisin haitaksi. 


Kahden vuoden jälkeen kävin D-kurssin, joka antoi hyviä eväitä eteenpäin. Tunsin, että kurssin jälkeen pystyin paremmin ja luottavaisemmin valmentamaan. 
Palkinto, joka kantaa kohti KalevaaAjattelen pelaajista hyvää, silti odotan keskittymistä ja halua oppi…

Mun ei tarvitse sietää sellaista käytöstä

- Mä en aio enää kertaakaan kuunnella sellaista huutamista. Mun ei tarvitse sietää eikä kuunnella sellaista, esikoinen totesi ja ripusti pillin ja kellon naulaan.

Liian monen pelinohjaajan viheltäminen päättyy tällaisiin tunnelmiin. Kun riittävästi huutoa kuuluu kentän laidalta, mitta tulee täyteen, lopullisesti.

Vuosittain KP-75:ssä aloittaa kymmeniä uusia pelinohjaajia. He ovat seuran omia pelaajia, joilla on intoa ja osaamista sekä palava halu oppia lisää. Silti vain pieni osa jatkaa viheltämistä ensimmäistä vuotta pidempään. Ani harva hakeutuu varsinaiseen erotuomarikoulutukseen.

Edes viheltämisestä maksettava pieni palkkio ei saa nuoria jatkamaan. He eivät halua kuunnella huutamista ja ovat siinä harvinaisen oikeassa. En minäkään kuuntelisi muutaman euron vuoksi sellaista mesomista.

Virheitä toki sattuu, harjoittelevathan pelinohjaajat vasta viheltämistä. Mutta saavat he niskaansa välillä aivan asiatonta kuraa: kovimmilla huutelijoilla säännöt eivät ole aina hallussa, vaikka miel…