Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Kuomia ja untuvatakkeja

Kun lapsi aloittaa futisharrastuksen, on pukeutuminen välillä kovin kirjavaa. Ohjeistuksesta huolimatta on toppatakkia ja -housua sekä Kuoma-saapasta ja sen seitsemää erilaista tupsupipoa.

On varustetta ja materiaalia, jotka eivät sovellu urheiluun. Omakin esikoinen sinnitteli sellaisissa varusteissa ensimmäisen sateisen kesäleirin, että jälkeenpäin oikein hävettää. Varmasti leiri oli kylmä ja kalsea, onneksi rakkaus lajiin sai jatkamaan.

Kun pelivuosia alkaa kertyä mittariin, pelaajien vaatetus tulee kuntoon. Päällä ovat  harjoitteluun sopivat seuravarusteet eikä porukka näytä enää värikkäältä kuin vappukulkue.

Myös huoltajien elämä helpottuu, kun urheiluun sopivaa vaihtovaatesettiä on mukana. Ja ennen muuta materiaalit ovat sellaisia, etteivät ne kerää koko kentän kosteutta itseensä.
Piposta ei luovuta Kun tarpeeksi kauan seisoo kentän laidalla, huomaa, miten tärkeää kannustusjoukon pukeutuminen on. Kylmä hiipii helposti katsojaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen horkan, josta ei tahdo …

Sehän on Tuusulasta

En mene liian lähelle, enkä varsinkaan puhu sille. Sehän on Tuusulasta.….

Tällaisissa tunnelmissa ovat joskus yhteisjoukkueen pelaajat yhteisen taipaleensa aloittaneet. Molempien seurojen pelaajat seisoivat visusti omissa leireissään muistellen, kenet toisen seuran pelaajista oli kohdannut kentällä ja ennen kaikkea millä seurauksilla.

Vaikka rakkaus lajiin yhdistää yli kuntarajojen, voi yj-hengen syttyminen vaatia tovin. Valmentajat ja taustat tekevät yhteishengen nostatuksessa erinomaista ja arvokasta työtä.

Loistava apua on saatu seurayhteistyönä toteutetusta yj-vastaavan pestistä. Tässä roolissa Jukka Kuusonen osallistuu yj-joukkueiden toimintaan ja auttaa uusien yj-ikäluokkien muodostamisessa. Pyörää ei enää tarvitse keksiä vuosittain uudelleen, kun toimintamallit ja -tavat siirtyvät luontevasti aloittaville yj-ikäluokille.
Turhaa huolta Meillä vanhemmilla on tärkeä rooli yj-ilon löytämisessä. Joskus juuri me voimme olla  pahimpia yj-jarruja. Joskus tuntuu siltä, että Tuusula on h…

Osoitteena Kalevan tekonurmi

Kalevan tekonurmelle tullessani poikani valmentaja huutelee hämmästyneenä.

- Hei, poikasi ei ole nyt täällä.
- Joo, ei ole, se on kipeänä. Tulin tyttöä hakemaan.
- Joo, niinhän se taitaa olla, että aina joku teidän lapsista löytyy täältä, valmentaja vastaa nauraen.

Sitä futis parhaimmillaan on. Kun ei ole omat treenit, lapset ovat höntsäämässä tai treenaamassa kavereiden kanssa. Kentältä löytyy samanhenkistä seuraa ja jos tilaa on, pienpelit saadaan pystyyn omatoimisesti. Hyvässä seurassa ja tolkuissa touhuissa.
Lohtua lajitovereista Kun teini-ikä iskee, hyvä osoite on edelleen Kalevan tekonurmi. Nolojen vanhempien nalkutus ei kanna sinne saakka, vaan siellä saa olla rauhassa omien lajitovereidensa kanssa. Kentälle hengaavat ne tutut joukkuekaverit, joista saa seuraa.

Katsomosta tai kentän laidalta voi salaa ihastella taitavan tytön tai kyvykkään kundin pelaamista. Teini-iän myötä tuttuja poikia tai tyttöjä saattaa alkaa katsoa aivan uudella tavalla ja löytää vanhoista höntsäkavereist…

Niissä ei ole mitään nähtävää

Meillä on kotona laatikko. En tiedä sen tarkempaa sijaintia, mutta tiedän, että se on olemassa. Se on jossain villakoirien ja kadonneiden sukkien erämaassa. Paikassa, jota edes utelias pikkusisko ei ole löytänyt.

Laatikko on suurten pettymysten tyyssija. Sinne on haudattu hävityt hopeat ja pettymysten pronssit. Siellä ovat mitalit, joita kukaan muu perheenjäsen kuin pelaaja ei ole nähnyt. Mitalit on nähty kuvassa kaulassa, mutta sitten pettymysten musta aukko on imaissut ne syvyyteensä.

Koska niissä ei ole pelaajan mielestä mitään nähtävää.

Kun mitali lentää kaaressa suurten pettymysten paikkaan, on vaikea lohduttaa. Tuntuu laimealta sanoa, että olitte tosi hyviä, toiseksi parhaita isossa turnauksessa. Että joskus olet vielä iloinen tästä tuloksesta ja vain harva saavuttaa vastaavaa. Se ei lohduta yhtään eikä kukaan muista toiseksi parasta.

Sille vain kulta kelpaa ja voitolla on väliä. Se ei itke, vaikka sisintä raastaa ja raatelee. Eikä se halua puhua, koska kakkossija korventaa kys…

Matkani apuvalmentajana

Yllättävä matkani alkoi, kun menin aloittavan ikäluokan ensimmäiseen vanhempainiltaan. Paikalle saapui kolme vanhempaa ja KP-75:n edustaja eli tuleva vastuuvalmentaja. Muut vanhemmat veivät toiset pestit, minulle jäi apuvalmentajan rooli. 

Kokemukseni futiksesta olivat melko vähäisiä, mutta KP-75 vastuuvalmentajan esimerkkiä seuraamalla opin nopeasti ... ainakin alkeet. Opin koko ajan uutta ja ihailin rentoa, mutta jämäkkää vastuuvalmentajan valmennusta.

Seuraavana vuotena alkoi toisen lapseni futismatka. Ikäluokassa valmentajaksi ei valikoitunut kovin montaa. Tunsin, että voin jatkaa apuvalmentajan roolissa vuoden kokemuksella. Olin silti hiukan epävarma. Luotin kuitenkin enemmän treenien purevuuteen kuin siihen, että olisin haitaksi. Kahden vuoden jälkeen kävin D-kurssin, joka antoi hyviä eväitä eteenpäin. Tunsin, että kurssin jälkeen pystyin paremmin ja luottavaisemmin valmentamaan. 
Palkinto, joka kantaa kohti KalevaaAjattelen pelaajista hyvää, silti odotan keskittymistä ja halua opp…

Mun ei tarvitse sietää sellaista käytöstä

- Mä en aio enää kertaakaan kuunnella sellaista huutamista. Mun ei tarvitse sietää eikä kuunnella sellaista, esikoinen totesi ja ripusti pillin ja kellon naulaan.

Liian monen pelinohjaajan viheltäminen päättyy tällaisiin tunnelmiin. Kun riittävästi huutoa kuuluu kentän laidalta, mitta tulee täyteen, lopullisesti.

Vuosittain KP-75:ssä aloittaa kymmeniä uusia pelinohjaajia. He ovat seuran omia pelaajia, joilla on intoa ja osaamista sekä palava halu oppia lisää. Silti vain pieni osa jatkaa viheltämistä ensimmäistä vuotta pidempään. Ani harva hakeutuu varsinaiseen erotuomarikoulutukseen.

Edes viheltämisestä maksettava pieni palkkio ei saa nuoria jatkamaan. He eivät halua kuunnella huutamista ja ovat siinä harvinaisen oikeassa. En minäkään kuuntelisi muutaman euron vuoksi sellaista mesomista.

Virheitä toki sattuu, harjoittelevathan pelinohjaajat vasta viheltämistä. Mutta saavat he niskaansa välillä aivan asiatonta kuraa: kovimmilla huutelijoilla säännöt eivät ole aina hallussa, vaikka miel…

Liikettä ja logistiikkaa

Kun lapsi oppii pelaamaan jalkapalloa, hänen vanhempansa oppii aimo annoksen futismaantietoa. Esimerkiksi kymmenessä vuodessa tulevat tutuiksi lähikuntien ja -kaupunkien keinonurmet ja hallit.

Nykyään oikein yllättyy, jos peli on sellaisella tekonurmella, jolla ei ole aiemmin käynyt. Yleensä kyseessä on joku uusi tekonurmi, koska ne vanhat on jo niin moneen kertaan jo nähty.

Futismutsius on koulinut surkeasta suunnistajasta näppärästi navigaattorin avulla kentän löytävän konkarin. Tunnen Suomen maantietoa häpeällisen huonosti, mutta keinonurmien sijainnissa alan olla aikamoinen asiantuntija, noin 70 kilometrin säteellä Keravasta.

Futismaantiedon ansiosta olen alkanut hahmottaa karttaa uudella tavalla. Kun joku puhuu esimerkiksi paikasta Laaksolahdesta, kohteen sijainnin haarukointi alkaa kysymyksellä, sijaitseeko kohde lähellä futishallia.

Logistisia lottovoittoja
Kun perheessä pelaa useampi lapsi, viikonloppuun lähdetään harvoin fiilispohjalta, ilman tarkkaa suunnittelua ja kaiken ke…

Ei meidän ikäluokassa

Kiusaaminen on ikävä ilmiö, johon lähes jokainen ikäluokka törmännee. Pahimmillaan tilanne voi jatkua pitkäänkin, koska kiusaajat toimivat niin taitavasti, ettei kiusaaminen näy valmentajan silmiin tai kanna huoltajan korviin.

Asian ottaminen esiin ei ole tehtävistä kaikkien kiitollisimpia. Palautteen vastaanottajan ensimmäinen reaktio voi olla pään laittaminen syvälle pensaaseen.

- En MINÄ ole huomannut mitään.

Vastuuhenkilöt eivät suinkaan ole aina paikalla eivätkä mitenkään voi huomata kaikkea kentän laidalla. Se on täysin ymmärrettävää. Mikä ei ole ymmärrettävää, on palautteen vesittäminen sillä, että minä en ole mitään huomannut.

Vahva Minä en ole huomannut mitään -vastaus korreloi helposti sen kanssa, miten tomerasti asiaa aletaan selvittää. Pahimmillaan tuo asenne tarkoittaa sitä, että koska minä en ole huomannut mitään, kiusaamista ei ole.
Nollatoleranssi, paperilla Kiusaamisesta päästään tuskin ikinä eroon, mutta siihen puuttumiseen voidaan valtavasti vaikuttaa. Entäpä jos se…

Pelastetaan teinit

Se on hukassa. Sitä ärsyttää aamusta iltaan. Se ei oikein tiedä, kuka se on siinä oudossa kropassa, joka muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin oma mieliala.

Mutta onneksi sillä jotain tuttua ja turvallista. Lauma, johon se on tottunut ja jonka jäsenet se tuntee. Se tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä toimitaan. Oma joukkue ja oma ikäluokka. Sinne on tuttua ja turvallista mennä.

Kunnes tulee b.

Yhtäkkiä kaikki tuttu on mennyttä. Tulee päivä, jolloin se joutuu eroon tutusta laumastaan, siitä jonka kanssa on tottunut pelaamaan viimeiset kymmenen vuotta.

Teini tietää sanan b-junnut mutta ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitä, että joutuu menemään vanhempien, uusien ihmisten joukkoon. Siellä teini saatetaan heittää uudelle pelipaikalle, jota se ei ole pelannut ja jossa minuutit ovat todella tiukassa. Samaan aikaan tuttuja pelikavereita lopettaa.
Mahdoton tehtävä Tämä pitää ottaa vastaan, kun ei muutenkaan oikein tiedä, mistä on tulossa ja miksi. Silti pitäisi mennä räntäsateessa treeneih…

Yksi kovapotkuinen poika tai jotain

Kuuntelin vastustajan vanhempia pelissä, jossa vastustaja otti kuokkaa oikein urakalla. Vastustajan vanhemmat perustelivat tappiota toisilleen näin.

- Kyllä sen huomaa, jos voittoa haetaan hinnalla millä hyvänsä. Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika...

Samaan aikaan tuo kovapotkuinen poika ohitti puhujat. Silloin vastustajille selvisi, että kovapotkuinen poika olikin tyttö. Tappio tuntui kirvelevän entistä enemmän.

- Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika, tai jotain, puhuja jatkoi äänensävyn kiristyessä.
Tytölle ei voi hävitä Pienillä paikkakunnilla pojissa pelaaminen on tytöille lähes ainoa tapa päästä pelaamaan. Isommilla paikkakunnilla pelaaminen pojissa on järkevä vaihtoehto niille tytöille, jotka ovat pelanneet pidempään eivätkä kaihda kontaktia.

Silti tyttöjen pelaaminen pojissa on välillä vaikea asia kentällä ja sen laidalla. Poika “ei voi hävitä” tytölle, olipa tyttö kuinka taitava tahansa. Harvemmin kuulee tyttöjen vanhemmilta, että “et voi hävitä pojalle”.

Jos tyttö epäon…

Ihailijoita ja ilmapatjoja

Futismutsi on etuoikeutettu. Hän saa tutustua lapseensa ja hänen joukkuekavereihinsa yhteisten turnausten ja reissujen aikana.

Mitä vanhemmiksi pelaajat käyvät, sitä elämyksellisempiä turnaukset ovat. Teinien kanssa tunnetta on aivan eri lailla kuin pienten pelaajien. Pienillä laastaria laitetaan polveen, isommilla sitä saatetaan tarvita sydänsuruihin.
Ilon pilaamista vuosien kokemuksella  Huoltajan rooli ei ole aina arvostetuin, sillä aikuinen tappaa tylsyydellään teinien ilon erityisesti yöaikaan. Esimerkiksi eräässä turnauksessa sain muistutella innokkaimmille pohjoismaisille ihailijoille, “Sorry guys, wrong room” useampaankin kertaan. Joka kerta pojat olivat ihan yhtä yllättyneitä, kun se tarhapöllön näköinen täti oli edelleen hereillä tyttöjä vahtimassa.

Samassa turnauksessa tytöt vaikuttivat saaneen jonkun vatsaviruksen, koska vessassa piti rampata alituiseen viimeisenä yönä. Eikä joukkuekaveria tietystikään jätetty, vaan vessareissuille lähdettiin aina useamman tytön voimin ja …

Se on vähän erilaista

- Se on vähän erilaista. Pojat haluavat kilpailla ja menestyä, tytöt harrastella ja höntsätä. 

Kun kuulen tällaisia kommentteja, taannun välittömästi taaperon tasolla. Haluan heittäytyä maahan, huutaa hillittömästi ja tehdä kaaren. Karjua, kunnes naama on mustikanvärinen. Koska ottaa niin päähän.

Tyttöjen futis tuntuu olevan osalle ammoisten asenteiden vanki. Tytöille päivitellään, vieläkö sinä pelaat. Pienille tytöille sanotaan, kuka tyttö nyt futista harrastaa. Toden totta, kukapa? 

Kukapa nyt harrastaa lajia, joka on kovassa nousussa maailmalla? Lajia, jonka Suomen arvokisamenestys on ollut pitkälti naisten varassa. 
Matkalla menestykseenKutsun kaikki päivittelijät tutustumaan vuoteen 2018. KP-75:ssä aloittaneita tyttöjä on murtautunut viime vuosina maajoukkuerinkeihin. Seurassa vuosia pelanneita ja hyvät lähtökohdat saaneita tyttöjä pelaa oman ikäistensä huippujoukkueissa.

Näillä tytöillä on ollut etuoikeus aloittaa futis hyvässä seurassa ja olla ammattimaisten valmentajien valmennukse…

Mikä herätti luolaihmisen?

Jotain siinä on, keinonurmen kahina, kumirouheen riehaannuttava rohina tai pelinohjaajan pillin villiinnyttävä vaikutus. Jotain erityistä siinä täytyy olla, koska osa meistä aikuista muuttuu peleissä alkukantaisiksi yksilöiksi, joilta tuntuvat olevan hukassa niin käytöstavat kuin terve järkikin.

Jokin saa osan meistä unohtamaan, että kentällä on lapsia, joita sattuu jokainen häijy huuto, kovaääninen kommentointi tai räkäinen nauru. Tai pilkallinen laskeminen “Oho, nyt meni yksi syöttö omille.”

Kuinka moni meistä aikuisista saa harrastuksissaan huutopalautetta siitä, että “toi on ihan surkea”. Haluaisimmeko itse kuulla sellaista? Saisiko se meidät lähtemään seuraavaan peliin, jossa saisi taas kuulla, miten sysisurkea on?
Aktivoituu alakynnessä Luolaihminen herää helposti, kun oma jälkikasvu on tappiolla. Se alkaa riehua ja rehennellä. Se oikeuttaa käytöksensä sillä, että “eläytyy peliin” ja siksi voi huutaa, mitä sattuu. Pahimmillaan se huutaa kuin olisi kyse selviytymisestä ja eloonjä…

Haisee harrastukselle

Pienet nappikset ja pieni pelaaja näyttävät niin söpoiltä. Kengät ovat minikokoa, söpöt ja suloiset, ja silti haisevat aivan järkyttävän pahalle. Koska ne ovat unohtuneet auton perään muovipussissa kosteana, hajuja hautoen.

Kastuneen, hyvin hautuneen keinonahkakengän aromi on vertaansa vailla. Kun sen kerran haistaa, tunnistaa sen aina. Perheessämme joitain keinonahkakenkiä on säilytetty kesäisin oven ulkopuolella, koska aromi on vaan niin kertakaikkisen hajuisa.

Merenpohjan antoisa aromi
Oman arominsa tuovat erilaiset kentät. Keinonurmet luokittelen siistiin sisätyöhön, kotiin kantautuu vain kumirouhetta ja normaalia hien hajua.

Luonnonnurmista löytyy enemmän ytyä. Ehdoton suosikkini oli rannikolla sijainnut luonnonnurmi. Turnauksen jälkeen varusteet haisivat niin järkyttäville, että piti mennä kakomaan ennen tavaroiden purkamista. Märät varusteet kun haisivat läheisen raviradan hevosille, märälle merenpohjalle, hielle ja ties mille muulle määrittelemättömälle pahalle.

Kotoisalla haj…

Sukkia ja selviytymistä

Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään. 
Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä. 
Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä.
Ei kenenkään kamoja
Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei sisälly jonkin verran va…

Kentällinen mokkapaloja

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana.

Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset.

Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää,
miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä.
Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tunnin sisällä…

Siitä piti tulla ballerina

Kärkitossut, vaaleanpunainen tyllihame ja sulokas liikekieli. Siitä piti tulla ballerina. Sitä se vinkui, kunnes annoin periksi. Vein sen balettitunnille. Ajattelin, että siellä se on liihottelee ikionnellisena tyllihameessaan ja saa päivänsä prinsessana.
Näin uskoin, kunnes hain prinsessani baletista. Se huusi mulle naama punaisena autossa, että en enää koskaan mene sinne. Koska siellä ei tule edes kuuma. Samaa huusi joka kerta sen jälkeen. Kunnes lukukausi oli lusittu. 
Halusin siitä uimarin ja yritin opettaa tyttöä vanhana lajin harrastajana. Tulos oli vähintäänkin yhtä masentava kuin baletissa. Tosin silloin huusivat niin lapsi kuin äitikin. 
Lopulta naapuri houkutteli tytön Prinsessat futaa -jalkapallokouluun. Ajattelin, että menköön yhdeksi kesäksi. Henkisesti olin valmistaunut megalomaaniseen huutoon ja näyttävään kiukkukohtaukseen kentän laidalla. 
Aluksi arka esikoinen ei osoittanut minkäänlaista taipumusta lajiin. Mutta meni silti ihan tyytyväisenä harjoituksiin hiekkahousut ka…