Siirry pääsisältöön

Niissä ei ole mitään nähtävää


Meillä on kotona laatikko. En tiedä sen tarkempaa sijaintia, mutta tiedän, että se on olemassa. Se on jossain villakoirien ja kadonneiden sukkien erämaassa. Paikassa, jota edes utelias pikkusisko ei ole löytänyt.

Laatikko on suurten pettymysten tyyssija. Sinne on haudattu hävityt hopeat ja pettymysten pronssit. Siellä ovat mitalit, joita kukaan muu perheenjäsen kuin pelaaja ei ole nähnyt. Mitalit on nähty kuvassa kaulassa, mutta sitten pettymysten musta aukko on imaissut ne syvyyteensä.

Koska niissä ei ole pelaajan mielestä mitään nähtävää.

Kun mitali lentää kaaressa suurten pettymysten paikkaan, on vaikea lohduttaa. Tuntuu laimealta sanoa, että olitte tosi hyviä, toiseksi parhaita isossa turnauksessa. Että joskus olet vielä iloinen tästä tuloksesta ja vain harva saavuttaa vastaavaa. Se ei lohduta yhtään eikä kukaan muista toiseksi parasta.

Sille vain kulta kelpaa ja voitolla on väliä. Se ei itke, vaikka sisintä raastaa ja raatelee. Eikä se halua puhua, koska kakkossija korventaa kyselemättäkin.

Kun mitali on kilahtanut laatikkoon, käy ovi seuraavaksi. Pitää päästä kentälle. Seuraavaa kultamitalia hävitä, ei ainakaan, jos se on itsestä kiinni.

Ainoa, mikä helpottaa, on potkia palloa kunnes paikkoja pakottaa. Koska seuraavassa mitalissa on kullan kiilto ja jotain nähtävää.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme. - Mä hakkaan sut. Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan. Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin. Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä. Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uh

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä