Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle.
Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huulilla kysymään “Eihän tarvi mennä suihkuun?”
Mutaiset ruohokentät ovat vieläkin virikkeellisempi vaihtoehto. Kun pelaaja kaatuu, hän laskeutuu suurella todennäköisyydellä siihen suurimpaan rapakkoon, suorin vartaloin. Tosin futari ei märkää tai mutaa pelkää vaan esimerkiksi maalivahtina ollessaan dyykkaa urheasti mutamössöön. Sieltä hän nousee ylpeänä pallo kainalossaan, samalla kun äiti pohtii, onko lapsi oikeasti pakko ottaa pelin jälkeen autoon.
Vielä suurempi epätoivo valtaa vanhemman, kun hän alkaa pestä märän nurmen ja mudan tahraamaa yj:n pelipaitaa, joka joskus on ollut väriltään valkoinen.
Keli harvoin haittaa pelaajaa vaikkakin huoltajaa sitäkin enemmän. Varsinkin pienten pelaajien poissaolojen määrä tahtoo kasvaa silloin, kun turnausviikonloppuun sattuu kahden päivä kaatosade.
Eiköhän me aikuiset vedetä jatkossa saappaat ja sadeviitat päälle ja anneta lasten nauttia vesi-, lumi- tai loskapallosta täysin siemauksin. Mitä kamalampi keli on, sen elävämmät muistot kaikille jäävät.
Futismutsi
Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?
Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista.Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huulilla kysymään “Eihän tarvi mennä suihkuun?”
Dyykkauksia mutalammikkoon
Elämyksellisiä ovat myös pelit märillä ruohokentillä, joilla jarruttaminen ei oikein onnistu. Niissä olosuhteissa pallon pysähtyessä pelaaja voi hyvinkin jatkaa matkaansa. Mitä nuorempi nuorempi pelaaja on, sitä enemmän iloa hän saa irti märistä olosuhteista. Onnistuuhan liukutaklaus aivan ennennäkemättömällä tavalla, ihan Mestarien liigan tyyliin.Mutaiset ruohokentät ovat vieläkin virikkeellisempi vaihtoehto. Kun pelaaja kaatuu, hän laskeutuu suurella todennäköisyydellä siihen suurimpaan rapakkoon, suorin vartaloin. Tosin futari ei märkää tai mutaa pelkää vaan esimerkiksi maalivahtina ollessaan dyykkaa urheasti mutamössöön. Sieltä hän nousee ylpeänä pallo kainalossaan, samalla kun äiti pohtii, onko lapsi oikeasti pakko ottaa pelin jälkeen autoon.
Vielä suurempi epätoivo valtaa vanhemman, kun hän alkaa pestä märän nurmen ja mudan tahraamaa yj:n pelipaitaa, joka joskus on ollut väriltään valkoinen.
Lumipalloa loskassa
Jalkapallon lisäksi ajoittain pelataan lumipalloa. Silloin pallo saa komean lumikuoren, jota koristavat mustat kumirouhepilkut. Lumipalloa pelataan usein kevättalvisessa loskasäässä. Kuten mutapalloilijat myös loskapalloilijat tulevat yleensä kotiin erittäin märkinä, joskaan ei yhtä likaisina.Keli harvoin haittaa pelaajaa vaikkakin huoltajaa sitäkin enemmän. Varsinkin pienten pelaajien poissaolojen määrä tahtoo kasvaa silloin, kun turnausviikonloppuun sattuu kahden päivä kaatosade.
Eiköhän me aikuiset vedetä jatkossa saappaat ja sadeviitat päälle ja anneta lasten nauttia vesi-, lumi- tai loskapallosta täysin siemauksin. Mitä kamalampi keli on, sen elävämmät muistot kaikille jäävät.
Futismutsi