Siirry pääsisältöön

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen kaurapuuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opeteltujen asioiden siirtymistä peliin.

Voisi sitä tehdä muutakin, vai voisiko?

Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi ehkä nauttia jotain muutakin. Kuten kuumaa kahvia posliinikupista siististi sisätiloissa pienen baakkelsin kera.  Mutta kun meinaan kaataa kahvin peliin eläytyessään, maistuvat ne jäljelle jääneet kylmät pisarat ihan hyvältä. Ja viehän se päältä palanut mutta sisältä kylmä turnausmakkara nälän.

Pienet puutteet antaa helposti anteeksi, koska talkoovoimin seurat työtä tekevät. Lisäksi  rahat menevät hyvään tarkoitukseen, järjestävän joukkueen toiminnan tukemiseen.

Futis myös vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Pikkutunneille ei paranneta maailmaa, kun aamulla on lähtö peliin. Kahvikutsuja ei kerkiä järjestää vaan sufeet siemaistaan kentällä.  Siellä saadaan myös uusia, samanhenkisiä tuttuja ja ystäviä.

Parasta pään nollausta

Vaikka turnaukset vievät helposti koko viikonlopun, mikään ei nollaa niin tehokkaasti päätäni kuin vaikkapa kilpaturnauksen katsominen. Siellä ei ole aikaa räplätä puhelinta, lukea sähköposteja tai miettiä työasioita. Aika menee omien ja vastustajien pelien katsomiseen, ruoka- ja varustehuoltoon sekä turnauksen edetessä pisteiden ja maalierojen laskemiseen.

Muu aika käytetään tuttujen kanssa turisemiseen, sillä samat perheethän siellä pyörivät viikosta ja vuodesta toiseen.

Villakoirat ja rikkaruohot kukoistavat

Kun muu elämä painaa päälle, saattaa mielessä käydä, olisiko järkevämpää olla jossain muualla. Mutta kun vilkaisen pelaajaa, jonka kasvot valaisee onnellinen hymy pelin päätteeksi tai kuuntelen analyysejä matsin jälkeen, tiedän, että juuri täällä minun pitikin olla.

Villakoirat, rikkaruohot, pyykkikasat ja tiskivuoret odottavat ihan rauhallisina, vaikka käynkin niiden kimppuun vasta pelien jälkeen.

Tämä on tärkeää juuri nyt!

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä herätti luolaihmisen?

Jotain siinä on, keinonurmen kahina, kumirouheen riehaannuttava rohina tai pelinohjaajan pillin villiinnyttävä vaikutus. Jotain erityistä siinä täytyy olla, koska osa meistä aikuista muuttuu peleissä alkukantaisiksi yksilöiksi, joilta tuntuvat olevan hukassa niin käytöstavat kuin terve järkikin.

Jokin saa osan meistä unohtamaan, että kentällä on lapsia, joita sattuu jokainen häijy huuto, kovaääninen kommentointi tai räkäinen nauru. Tai pilkallinen laskeminen “Oho, nyt meni yksi syöttö omille.”

Kuinka moni meistä aikuisista saa harrastuksissaan huutopalautetta siitä, että “toi on ihan surkea”. Haluaisimmeko itse kuulla sellaista? Saisiko se meidät lähtemään seuraavaan peliin, jossa saisi taas kuulla, miten sysisurkea on?
Aktivoituu alakynnessä Luolaihminen herää helposti, kun oma jälkikasvu on tappiolla. Se alkaa riehua ja rehennellä. Se oikeuttaa käytöksensä sillä, että “eläytyy peliin” ja siksi voi huutaa, mitä sattuu. Pahimmillaan se huutaa kuin olisi kyse selviytymisestä ja eloonjä…

Pelastetaan teinit

Se on hukassa. Sitä ärsyttää aamusta iltaan. Se ei oikein tiedä, kuka se on siinä oudossa kropassa, joka muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin oma mieliala.

Mutta onneksi sillä jotain tuttua ja turvallista. Lauma, johon se on tottunut ja jonka jäsenet se tuntee. Se tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä toimitaan. Oma joukkue ja oma ikäluokka. Sinne on tuttua ja turvallista mennä.

Kunnes tulee b.

Yhtäkkiä kaikki tuttu on mennyttä. Tulee päivä, jolloin se joutuu eroon tutusta laumastaan, siitä jonka kanssa on tottunut pelaamaan viimeiset kymmenen vuotta.

Teini tietää sanan b-junnut mutta ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitä, että joutuu menemään vanhempien, uusien ihmisten joukkoon. Siellä teini saatetaan heittää uudelle pelipaikalle, jota se ei ole pelannut ja jossa minuutit ovat todella tiukassa. Samaan aikaan tuttuja pelikavereita lopettaa.
Mahdoton tehtävä Tämä pitää ottaa vastaan, kun ei muutenkaan oikein tiedä, mistä on tulossa ja miksi. Silti pitäisi mennä räntäsateessa treeneih…

Yksi kovapotkuinen poika tai jotain

Kuuntelin vastustajan vanhempia pelissä, jossa vastustaja otti kuokkaa oikein urakalla. Vastustajan vanhemmat perustelivat tappiota toisilleen näin.

- Kyllä sen huomaa, jos voittoa haetaan hinnalla millä hyvänsä. Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika...

Samaan aikaan tuo kovapotkuinen poika ohitti puhujat. Silloin vastustajille selvisi, että kovapotkuinen poika olikin tyttö. Tappio tuntui kirvelevän entistä enemmän.

- Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika, tai jotain, puhuja jatkoi äänensävyn kiristyessä.
Tytölle ei voi hävitä Pienillä paikkakunnilla pojissa pelaaminen on tytöille lähes ainoa tapa päästä pelaamaan. Isommilla paikkakunnilla pelaaminen pojissa on järkevä vaihtoehto niille tytöille, jotka ovat pelanneet pidempään eivätkä kaihda kontaktia.

Silti tyttöjen pelaaminen pojissa on välillä vaikea asia kentällä ja sen laidalla. Poika “ei voi hävitä” tytölle, olipa tyttö kuinka taitava tahansa. Harvemmin kuulee tyttöjen vanhemmilta, että “et voi hävitä pojalle”.

Jos tyttö epäon…