Siirry pääsisältöön

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.

Minkälaisen viestin sinä annat?

Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat antavat poissaolollaan?

Eivät ne pelit aina ole aivan huippulaatua. On pelejä, joissa pelitapa on ollut 8 v 3, koska vain kolmea kenttäpelaajaa kiinnosti pelaaminen loppujen lähinnä kaivellessa nenää hyökkäyspäässä. On pelejä, joissa maalivahti jätti tietoisesti torjumatta ja pudotti joukkueen jatkosta. Koska putoamisen ansiosta pääsi nopeammin huvipuistoon. Pelejä, joissa yhden miehen kuljetusliikkeet riistävät palloa omien pelaajien jaloista. Pelejä, joissa joukkueen selkäranka katkeaa ja kokemusta tulee suurinumeroisesti. Pelejä, jotka eivät edes etäisesti muistuta jalkapalloa.

Lopputulos ei kerro onnistumisista

Jokaisessa pelissä on kuitenkin aina hyvää. Aina joku on edistynyt lajissa, oppinut uuden asian treeneissä ja siirtänyt sen kentälle. Peliaikaan sisältyy paljon onnistumisia kuten hyviä syöttöjä, onnistuneita avauksia, oivaltavia liikkeitä kentällä jne. Näitä onnistumisia on vaikea havaita, jos ei pelejä käy seuraamassa. Eikä pöytäkirjaan kirjattava lopputulos kerro onnistumisista. Peli voidaan hävitä niukasti, vaikka kentällä on nähty joukkueelta parasta peliä ikinä.

Vanhempien kiinnostus on myös tärkeää harrastuksen jatkumisen kannalta. Yhdentekevän harrastuksen lopettaminen on helpompaa kuin sellaisen, joka kiinnostaa niin lasta kuin hänen vanhempiaankin. Lajista kiinnostuneiden vanhempien tuki on hyödyksi, jos pelaajasta joskus tuntuu, että ei tästä enää ikinä mitään tule. Toki kolikolla on myös kääntöpuolensa, vanhempien liiallinen painostus voi tehdä pelaamisesta ilotonta ja pakonomaista suorittamista.

Pelien seuraaminen voi helpottaa myös kanssakäymistä teinimörköjen kanssa, Teini on helpompi houkutella luolastaan keskustelemaan edellisestä pelistä kuin esimerkiksi äidin edellisen illan oopperanautinnosta.

Seuraavan kerran kun on peli, tervetuloa katsomoon. Sinulle on paikka vapaana!

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei meidän ikäluokassa

Kiusaaminen on ikävä ilmiö, johon lähes jokainen ikäluokka törmännee. Pahimmillaan tilanne voi jatkua pitkäänkin, koska kiusaajat toimivat niin taitavasti, ettei kiusaaminen näy valmentajan silmiin tai kanna huoltajan korviin. Asian ottaminen esiin ei ole tehtävistä kaikkien kiitollisimpia. Palautteen vastaanottajan ensimmäinen reaktio voi olla pään laittaminen syvälle pensaaseen. - En MINÄ ole huomannut mitään. Vastuuhenkilöt eivät suinkaan ole aina paikalla eivätkä mitenkään voi huomata kaikkea kentän laidalla. Se on täysin ymmärrettävää. Mikä ei ole ymmärrettävää, on palautteen vesittäminen sillä, että minä en ole mitään huomannut. Vahva Minä en ole huomannut mitään -vastaus korreloi helposti sen kanssa, miten tomerasti asiaa aletaan selvittää. Pahimmillaan tuo asenne tarkoittaa sitä, että koska minä en ole huomannut mitään, kiusaamista ei ole. Nollatoleranssi, paperilla Kiusaamisesta päästään tuskin ikinä eroon, mutta siihen puuttumiseen voidaan valtavasti vaikuttaa. Ent

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Kentällinen mokkapaloja

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana. Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset. Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää, miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä. Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tunnin