Siirry pääsisältöön

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden?

Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä.

Puheeksi ottamisen vaikeus

Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta.

Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia myös toiseen suuntaan, kun lasta liikutellaan peliryhmästä toiseen. Talenttikin voi taantua ja toisaalta huonoimmasta ryhmästä voi singahtaa kilparyhmään. Siirtoihin on yleensä hyvät perusteet ja kertomalla ne pelaajalle, säästytään monelta mielipahalta. 

Uhkailijat, kiristäjät ja helikopterit

Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset menevät helposti meidän vanhempien tunteisiin. Silloin asiaa voidaan ratkoa jopa uhkailemalla tai kiristämällä. Me vaihdamme toiseen seuraan, jos... Tai meidän lapsi lopettaa, jos…

Lisäksi liikkeellä voi olla helikopterihuoltajia. Ruskeakielisyys ei tunne rajoja eikä suhmuroinnissa säästellä, kun helikopterit järjestelevät omalle lapselleen mahdollisimman edullisia olosuhteita. Helikopterit viihtyvät supsuttelemassa valmentajan korvaan. Koska tärkeintähän on se oman lapsen tilanne, vaikka kyse onkin joukkuepelistä.

Uhkailu, kiristys ja lipominen toimivat hetkellisesti yksilön kannalta, mutta joukkueen kannalta ne ovat ongelmallisia. Vanhemman toivoma kehitys jää toteutumatta, pallotatseja ei ehkä tulekaan eikä onnistumisia kentällä.

Lisäksi pelaajat huomaavat helposti sen, kuka ei kuulu taitojensa ja motivaationsa puolesta joukkueeseen. Tällainen toiminta murentaa valmentajan uskottavuutta ja auktoriteettia pelaajien silmissä.

Mitä pitäisi tehdä, jotta...

Jos kohtelu mättää, asia kannattaa ottaa puheeksi valmentajan kanssa. Sopiva paikka pohdintaan on esimerkiksi pelaajakeskustelu, johon molemmat osapuolet tulevat valmistautuneina.

Puhumalla asiat auki ja listaamalla kehityskohteet edistetään pelaajan polkua paremmin kuin kiukuttelemalla ja kiristämällä. Jos joku mättää, otetaan asia puheeksi, jotta pelaajan tähti tuikkisi yhä kirkkaampana.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei meidän ikäluokassa

Kiusaaminen on ikävä ilmiö, johon lähes jokainen ikäluokka törmännee. Pahimmillaan tilanne voi jatkua pitkäänkin, koska kiusaajat toimivat niin taitavasti, ettei kiusaaminen näy valmentajan silmiin tai kanna huoltajan korviin. Asian ottaminen esiin ei ole tehtävistä kaikkien kiitollisimpia. Palautteen vastaanottajan ensimmäinen reaktio voi olla pään laittaminen syvälle pensaaseen. - En MINÄ ole huomannut mitään. Vastuuhenkilöt eivät suinkaan ole aina paikalla eivätkä mitenkään voi huomata kaikkea kentän laidalla. Se on täysin ymmärrettävää. Mikä ei ole ymmärrettävää, on palautteen vesittäminen sillä, että minä en ole mitään huomannut. Vahva Minä en ole huomannut mitään -vastaus korreloi helposti sen kanssa, miten tomerasti asiaa aletaan selvittää. Pahimmillaan tuo asenne tarkoittaa sitä, että koska minä en ole huomannut mitään, kiusaamista ei ole. Nollatoleranssi, paperilla Kiusaamisesta päästään tuskin ikinä eroon, mutta siihen puuttumiseen voidaan valtavasti vaikuttaa. Ent

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Kentällinen mokkapaloja

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana. Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset. Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää, miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä. Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tunnin