Siirry pääsisältöön

Mun ei tarvitse sietää sellaista käytöstä

Mä en aio enää kertaakaan kuunnella sellaista huutamista. Mun ei tarvitse sietää eikä kuunnella sellaista, esikoinen totesi ja ripusti pillin ja kellon naulaan.

Liian monen pelinohjaajan viheltäminen päättyy tällaisiin tunnelmiin. Kun riittävästi huutoa kuuluu kentän laidalta, mitta tulee täyteen, lopullisesti.

Vuosittain KP-75:ssä aloittaa kymmeniä uusia pelinohjaajia. He ovat seuran omia pelaajia, joilla on intoa ja osaamista sekä palava halu oppia lisää. Silti vain pieni osa jatkaa viheltämistä ensimmäistä vuotta pidempään. Ani harva hakeutuu varsinaiseen erotuomarikoulutukseen.

Edes viheltämisestä maksettava pieni palkkio ei saa nuoria jatkamaan. He eivät halua kuunnella huutamista ja ovat siinä harvinaisen oikeassa. En minäkään kuuntelisi muutaman euron vuoksi sellaista mesomista.

Virheitä toki sattuu, harjoittelevathan pelinohjaajat vasta viheltämistä. Mutta saavat he niskaansa välillä aivan asiatonta kuraa: kovimmilla huutelijoilla säännöt eivät ole aina hallussa, vaikka mielipiteitä piisaakin.

Koulutuksen kautta katsomoon

Mielestäni kaikkien futisvanhempien pitäisi käydä pelinohjaajakoulutus ja viheltää muutama peli. Silloin jokainen huomaisi, miten helppoa on nähdä aivan absoluuttisen oikein jokainen sivuraja, töniminen, tuuppiminen ja käsivirhe. Miten helppoa on nähdä, oliko pelaaja pari senttiä paitsiossa vai ei.

Jotta päästäisiin todelliseen tunnelmaan, pelaajat voisivat koota kentän laidalle porukan, joka huutelisi vihellyksistä. Lisäksi tarvittaisiin muutama pelaaja valittavan valmentajan tai tirrittävän toimihenkilön rooliin.  Mitä asiattomampaa ja asiantuntemattomampaa huutelu olisi, sitä parempi tunnelman kannalta.

Vasta koulutuksen jälkeen vanhemmat pääsisivät koutsaamaan tai kannustamaan kentän laidalle. Tarvittaessa voitaisiin järjestää tukiopetusta kovapäisimmille karjujille.

Oranssit kortit takaisin

Jokunen vuosi sitten oli kokeilu, jossa pelinohjaajat antoivat oransseja kortteja asiattomasti käyttäytyville aikuisille. Korteissa muistutettiin, että huutaminen ei sovi lasten peleihin ja annettiin osoite asiallisen palautteen antamista varten.

Kaipaan oransseja kortteja takaisin. Ne antaisivat pelinohjaajille helpon ja näkyvän tavan reagoida huuteluun. On helpompaa nostaa oranssi kortti kuin puuttua puhumalla aikuisen asiattomaan käytökseen. Ehkäpä näyttävästi annettu oranssi kortti aiheuttaisi hieman häpeää huutelijassa tai ainakin myötähäpeää muissa kannattajissa.

Lisäksi kotijoukkueiden joukkueenjohtajia pitäisi entisestään rohkaista puuttumaan niin oman kuin vierasjoukkueenkin kannattajien asiattomaan huuteluun. Helppoa se ei toki ole, eikä aina puhe mene perille.

Meidän ei tarvitse sitä sietää

Toivon, että jokainen KP-75:n kannustaja pyrkii omalla esimerkillään kitkemään asiattomuudet ja tartuttaa hyvää mallia muihinkin. Jos kannustajien keskuudessa ei huutelua suvaita, aika moni sulkee suunsa ryhmäkurin ansiosta.

Toivottavasti mahdollisimman moni pelinohjaaja haluaa jatkaa viheltämistä ensi kaudellakin. Tehdään se heille mieluisaksi ja mahdolliseksi omalla käytöksellämme. Kunnioitetaan peliä, pelaajia ja pelinohjaajia.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme. - Mä hakkaan sut. Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan. Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin. Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä. Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uh

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä