Siirry pääsisältöön

Matkani apuvalmentajana

Yllättävä matkani alkoi, kun menin aloittavan ikäluokan ensimmäiseen vanhempainiltaan. Paikalle saapui kolme vanhempaa ja KP-75:n edustaja eli tuleva vastuuvalmentaja. Muut vanhemmat veivät toiset pestit, minulle jäi apuvalmentajan rooli. 

Kokemukseni futiksesta olivat melko vähäisiä, mutta KP-75 vastuuvalmentajan esimerkkiä seuraamalla opin nopeasti ... ainakin alkeet. Opin koko ajan uutta ja ihailin rentoa, mutta jämäkkää vastuuvalmentajan valmennusta.

Seuraavana vuotena alkoi toisen lapseni futismatka. Ikäluokassa valmentajaksi ei valikoitunut kovin montaa. Tunsin, että voin jatkaa apuvalmentajan roolissa vuoden kokemuksella. Olin silti hiukan epävarma. Luotin kuitenkin enemmän treenien purevuuteen kuin siihen, että olisin haitaksi. Kahden vuoden jälkeen kävin D-kurssin, joka antoi hyviä eväitä eteenpäin. Tunsin, että kurssin jälkeen pystyin paremmin ja luottavaisemmin valmentamaan. 

Palkinto, joka kantaa kohti Kalevaa

Ajattelen pelaajista hyvää, silti odotan keskittymistä ja halua oppia. Jos ei yritä, ei voi koskaan tuntea onnistumisen voimaa. Näin ajattelen. Mottoni valmentajana taitaa olla: Tehkää itse hyvin - te pelaajat siitä hyödytte! Jos minä hyötyisin kaikesta, mitä pelaajat tekevät esimerkiksi alkuverkassa, minulla olisi jäätävät lihakset ja erittäin hyväkuntoinen kroppa. 

Sain lisää kokemusta uusista ikäluokista ja uusista pelaajista. Paras kokemus valmentajana tulee, kun pelaajat kehittyvät ja oppivat. Palkinto, joka kantaa arki-iltaisin kohti Kalevan vihreää kenttää satoi tai paistoi.C-kurssi antoi lisää itseluottamusta ja kokonaiskäsitystä lajista. Huomasin olevani samalla kartalla oman isäni kanssa, kun yhdessä katsottiin Huuhkajien peliä. Hymyilin itsekseni, olen siis oppinut jotain futiksesta. Kannattaa tehdä aina hyvin ja kunnolla, muuten ei voi kehittyä omalle huipulle. 

Vihreän kentän vetovoima

Miksi vihreä kenttä vie lapsen vanhemman kentälle useana päivänä viikossa valmentamaan? Parin viime vuoden aikana kentällä tervehtivät kaikki valmentajat, jopa seurasta riippumatta. Tuntuu kuin olisi osa isoa perhettä, johon kuuluu paljon erilaisia pelaajia eri ikäluokista ja valmentajia sekä ikäluokkien taustahenkilöitä. Huumori, pelaajien onnistumiset ja hymy kantavat pitkälle. 

Valmennus on hauskaa ja erityisesti, kun on hauska ja tuttu porukka. On upeita pelaajia ja persoonia, joihin on ollut hauska tutustua. Olen erittäin onnekas, että olen saanut näin mahtavan matkan futisvalmentajana. Opin koko ajan uutta niin pelaajista kuin valmentamisesta. Edelleenkin katson vastuuvalmentajan esimerkkiä ja muiden valmentajien mallia. 

Kausi alkaa olla paketissa. En vielä tiedä, kuinka kauan matkani jalkapallon apuvalmentajana kestää. Mutta jo tähän mennessä olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja futiksen sydämeeni.

Apuvalkku, sattuman oikusta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia.

Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi.

Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa.

Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä tehd…