Siirry pääsisältöön

Kuomia ja untuvatakkeja

Kun lapsi aloittaa futisharrastuksen, on pukeutuminen välillä kovin kirjavaa. Ohjeistuksesta huolimatta on toppatakkia ja -housua sekä Kuoma-saapasta ja sen seitsemää erilaista tupsupipoa.

On varustetta ja materiaalia, jotka eivät sovellu urheiluun. Omakin esikoinen sinnitteli sellaisissa varusteissa ensimmäisen sateisen kesäleirin, että jälkeenpäin oikein hävettää. Varmasti leiri oli kylmä ja kalsea, onneksi rakkaus lajiin sai jatkamaan.

Kun pelivuosia alkaa kertyä mittariin, pelaajien vaatetus tulee kuntoon. Päällä ovat  harjoitteluun sopivat seuravarusteet eikä porukka näytä enää värikkäältä kuin vappukulkue.

Myös huoltajien elämä helpottuu, kun urheiluun sopivaa vaihtovaatesettiä on mukana. Ja ennen muuta materiaalit ovat sellaisia, etteivät ne kerää koko kentän kosteutta itseensä.

Piposta ei luovuta

Kun tarpeeksi kauan seisoo kentän laidalla, huomaa, miten tärkeää kannustusjoukon pukeutuminen on. Kylmä hiipii helposti katsojaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen horkan, josta ei tahdo toipua edes turnauskahvia kittaamalla tai kotona saunan avulla.

Yhtäkkiä tajuaa, että untuvatakki on tosi jees juhannukseen saakka. Piposta ei luovuta missään vaiheessa, varsinkin jos pelataan pääkaupungin kentillä. Untsikka on hyvä kaivaa esiin heti elokuussa sarjakauden jatkuessa. Äärimmäisiin olosuhteisiin tarkoitetut hanskat ja muut varusteet toimivat mainiosti kentän laidalla, lähes läpi vuoden.

Pikku hiljaa oppii, että kerrospukeutuminen on in, niin pelaajalle kuin kannustajallekin. Kun pelaaja kiskoo tekniset kerrastot päälle, lisää kannustaja vielä villaiset välikerrokseksi. Olo on kuin Michelin-ukolla, mutta kestääpä kentän laidalla paremmin. Koska kiihkeinkään kannustaminen ei sulata sitä ikijäätä, joka katsojalle kertyy kylmässä ja viimassa seistessä.

Lopulta on ihan sama, miten urpolta näyttää, kun kulkee talvikamppeissa lähes ympäri vuoden. Koska silloin tarkenee ja on kiva kannustaa, tulipa taivaalta mitä tahansa.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden? Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä. Puheeksi ottamisen vaikeus Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia