Siirry pääsisältöön

Kuomia ja untuvatakkeja

Kun lapsi aloittaa futisharrastuksen, on pukeutuminen välillä kovin kirjavaa. Ohjeistuksesta huolimatta on toppatakkia ja -housua sekä Kuoma-saapasta ja sen seitsemää erilaista tupsupipoa.

On varustetta ja materiaalia, jotka eivät sovellu urheiluun. Omakin esikoinen sinnitteli sellaisissa varusteissa ensimmäisen sateisen kesäleirin, että jälkeenpäin oikein hävettää. Varmasti leiri oli kylmä ja kalsea, onneksi rakkaus lajiin sai jatkamaan.

Kun pelivuosia alkaa kertyä mittariin, pelaajien vaatetus tulee kuntoon. Päällä ovat  harjoitteluun sopivat seuravarusteet eikä porukka näytä enää värikkäältä kuin vappukulkue.

Myös huoltajien elämä helpottuu, kun urheiluun sopivaa vaihtovaatesettiä on mukana. Ja ennen muuta materiaalit ovat sellaisia, etteivät ne kerää koko kentän kosteutta itseensä.

Piposta ei luovuta

Kun tarpeeksi kauan seisoo kentän laidalla, huomaa, miten tärkeää kannustusjoukon pukeutuminen on. Kylmä hiipii helposti katsojaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen horkan, josta ei tahdo toipua edes turnauskahvia kittaamalla tai kotona saunan avulla.

Yhtäkkiä tajuaa, että untuvatakki on tosi jees juhannukseen saakka. Piposta ei luovuta missään vaiheessa, varsinkin jos pelataan pääkaupungin kentillä. Untsikka on hyvä kaivaa esiin heti elokuussa sarjakauden jatkuessa. Äärimmäisiin olosuhteisiin tarkoitetut hanskat ja muut varusteet toimivat mainiosti kentän laidalla, lähes läpi vuoden.

Pikku hiljaa oppii, että kerrospukeutuminen on in, niin pelaajalle kuin kannustajallekin. Kun pelaaja kiskoo tekniset kerrastot päälle, lisää kannustaja vielä villaiset välikerrokseksi. Olo on kuin Michelin-ukolla, mutta kestääpä kentän laidalla paremmin. Koska kiihkeinkään kannustaminen ei sulata sitä ikijäätä, joka katsojalle kertyy kylmässä ja viimassa seistessä.

Lopulta on ihan sama, miten urpolta näyttää, kun kulkee talvikamppeissa lähes ympäri vuoden. Koska silloin tarkenee ja on kiva kannustaa, tulipa taivaalta mitä tahansa.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen puuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opetellut asiat siirtyvät peliin.
Voisi sitä tehdä muutakin, vai voisiko? Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi…