Siirry pääsisältöön

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen puuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opetellut asiat siirtyvät peliin.

Voisi sitä tehdä muutakin vai voisiko?

Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi ehkä nauttia jotain muutakin. Kuten kuumaa kahvia posliinikupista siististi sisätiloissa pienen baakkelsin kera.  Mutta kun meinaan kaataa kahvin peliin eläytyessään, maistuvat ne jäljelle jääneet kylmät pisarat ihan hyvältä. Ja viehän se päältä palanut mutta sisältä kylmä turnausmakkara nälän.

Pienet puutteet antaa helposti anteeksi, koska talkoovoimin seurat työtä tekevät. Lisäksi  rahat menevät hyvään tarkoitukseen, järjestävän joukkueen toiminnan tukemiseen.

Futis myös vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Pikkutunneille ei paranneta maailmaa, kun aamulla on lähtö peliin. Kahvikutsuja ei kerkiä järjestää vaan sufeet siemaistaan kentällä.  Siellä saadaan myös uusia, samanhenkisiä tuttuja ja ystäviä.

Parasta pään nollausta

Vaikka turnaukset vievät helposti koko viikonlopun, mikään ei nollaa niin tehokkaasti päätä kuin vaikkapa kilpaturnauksen katsominen. Siellä ei ole aikaa räplätä puhelinta, lukea sähköposteja tai miettiä työasioita. Aika menee omien ja vastustajien pelien katsomiseen, ruoka- ja varustehuoltoon sekä turnauksen edetessä pisteiden ja maalierojen laskemiseen.

Muu aika käytetään tuttujen kanssa turisemiseen, sillä samat perheethän siellä pyörivät viikosta ja vuodesta toiseen.

Villakoirat ja rikkaruohot kukoistavat

Kun muu elämä painaa päälle, saattaa mielessä käydä, olisiko järkevämpää olla jossain muualla. Mutta kun vilkaisen pelaajaa, jonka kasvot valaisee onnellinen hymy pelin päätteeksi tai kuuntelen analyysejä matsin jälkeen, tiedän, että juuri täällä minun pitikin olla.

Villakoirat, rikkaruohot, pyykkikasat ja tiskivuoret odottavat ihan rauhallisina, vaikka käynkin niiden kimppuun vasta pelien jälkeen.

Tämä on tärkeää juuri nyt!

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme. - Mä hakkaan sut. Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan. Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin. Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä. Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uh

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä