Siirry pääsisältöön

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä Opel-liigan peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.

Minkälaisen viestin sinä annat?

Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat antavat poissaolollaan?

Eivät ne pelit aina ole aivan huippulaatua. On pelejä, joissa pelitapa on ollut 8 v 3, koska vain kolmea kenttäpelaajaa kiinnosti pelaaminen loppujen lähinnä kaivellessa nenää hyökkäyspäässä. On pelejä, joissa maalivahti jätti tietoisesti torjumatta ja pudotti joukkueen jatkosta. Koska putoamisen ansiosta pääsi nopeammin huvipuistoon. Pelejä, joissa yhden miehen kuljetusliikkeet riistävät palloa omien pelaajien jaloista. Pelejä, joissa joukkueen selkäranka katkeaa ja kokemusta tulee suurinumeroisesti. Pelejä, jotka eivät edes etäisesti muistuta jalkapalloa.

Lopputulos ei kerro onnistumisista

Jokaisessa pelissä on kuitenkin aina hyvää. Aina joku on edistynyt lajissa, oppinut uuden asian treeneissä ja siirtänyt sen kentälle. Peliaikaan sisältyy paljon onnistumisia kuten hyviä syöttöjä, onnistuneita avauksia, oivaltavia liikkeitä kentällä jne. Näitä onnistumisia on vaikea havaita, jos ei pelejä käy seuraamassa. Eikä pöytäkirjaan kirjattava lopputulos kerro onnistumisista. Peli voidaan hävitä niukasti, vaikka kentällä on nähty joukkueelta parasta peliä ikinä.

Vanhempien kiinnostus on myös tärkeää harrastuksen jatkumisen kannalta. Yhdentekevän harrastuksen lopettaminen on helpompaa kuin sellaisen, joka kiinnostaa niin lasta kuin hänen vanhempiaankin. Lajista kiinnostuneiden vanhempien tuki on hyödyksi, jos pelaajasta joskus tuntuu, että ei tästä enää ikinä mitään tule. Toki kolikolla on myös kääntöpuolensa, vanhempien liiallinen painostus voi tehdä pelaamisesta ilotonta ja pakonomaista suorittamista.

Pelien seuraaminen voi helpottaa myös kanssakäymistä teinimörköjen kanssa, Teini on helpompi houkutella luolastaan keskustelemaan edellisestä pelistä kuin esimerkiksi äidin edellisen illan oopperanautinnosta.

Seuraavan kerran kun on peli, tervetuloa katsomoon. Sinulle on paikka vapaana!

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä herätti luolaihmisen?

Jotain siinä on, keinonurmen kahina, kumirouheen riehaannuttava rohina tai pelinohjaajan pillin villiinnyttävä vaikutus. Jotain erityistä siinä täytyy olla, koska osa meistä aikuista muuttuu peleissä alkukantaisiksi yksilöiksi, joilta tuntuvat olevan hukassa niin käytöstavat kuin terve järkikin.

Jokin saa osan meistä unohtamaan, että kentällä on lapsia, joita sattuu jokainen häijy huuto, kovaääninen kommentointi tai räkäinen nauru. Tai pilkallinen laskeminen “Oho, nyt meni yksi syöttö omille.”

Kuinka moni meistä aikuisista saa harrastuksissaan huutopalautetta siitä, että “toi on ihan surkea”. Haluaisimmeko itse kuulla sellaista? Saisiko se meidät lähtemään seuraavaan peliin, jossa saisi taas kuulla, miten sysisurkea on?
Aktivoituu alakynnessä Luolaihminen herää helposti, kun oma jälkikasvu on tappiolla. Se alkaa riehua ja rehennellä. Se oikeuttaa käytöksensä sillä, että “eläytyy peliin” ja siksi voi huutaa, mitä sattuu. Pahimmillaan se huutaa kuin olisi kyse selviytymisestä ja eloonjä…

Pelastetaan teinit

Se on hukassa. Sitä ärsyttää aamusta iltaan. Se ei oikein tiedä, kuka se on siinä oudossa kropassa, joka muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin oma mieliala.

Mutta onneksi sillä jotain tuttua ja turvallista. Lauma, johon se on tottunut ja jonka jäsenet se tuntee. Se tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä toimitaan. Oma joukkue ja oma ikäluokka. Sinne on tuttua ja turvallista mennä.

Kunnes tulee b.

Yhtäkkiä kaikki tuttu on mennyttä. Tulee päivä, jolloin se joutuu eroon tutusta laumastaan, siitä jonka kanssa on tottunut pelaamaan viimeiset kymmenen vuotta.

Teini tietää sanan b-junnut mutta ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitä, että joutuu menemään vanhempien, uusien ihmisten joukkoon. Siellä teini saatetaan heittää uudelle pelipaikalle, jota se ei ole pelannut ja jossa minuutit ovat todella tiukassa. Samaan aikaan tuttuja pelikavereita lopettaa.
Mahdoton tehtävä Tämä pitää ottaa vastaan, kun ei muutenkaan oikein tiedä, mistä on tulossa ja miksi. Silti pitäisi mennä räntäsateessa treeneih…

Yksi kovapotkuinen poika tai jotain

Kuuntelin vastustajan vanhempia pelissä, jossa vastustaja otti kuokkaa oikein urakalla. Vastustajan vanhemmat perustelivat tappiota toisilleen näin.

- Kyllä sen huomaa, jos voittoa haetaan hinnalla millä hyvänsä. Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika...

Samaan aikaan tuo kovapotkuinen poika ohitti puhujat. Silloin vastustajille selvisi, että kovapotkuinen poika olikin tyttö. Tappio tuntui kirvelevän entistä enemmän.

- Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika, tai jotain, puhuja jatkoi äänensävyn kiristyessä.
Tytölle ei voi hävitä Pienillä paikkakunnilla pojissa pelaaminen on tytöille lähes ainoa tapa päästä pelaamaan. Isommilla paikkakunnilla pelaaminen pojissa on järkevä vaihtoehto niille tytöille, jotka ovat pelanneet pidempään eivätkä kaihda kontaktia.

Silti tyttöjen pelaaminen pojissa on välillä vaikea asia kentällä ja sen laidalla. Poika “ei voi hävitä” tytölle, olipa tyttö kuinka taitava tahansa. Harvemmin kuulee tyttöjen vanhemmilta, että “et voi hävitä pojalle”.

Jos tyttö epäon…