Siirry pääsisältöön

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.

Minkälaisen viestin sinä annat?

Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat antavat poissaolollaan?

Eivät ne pelit aina ole aivan huippulaatua. On pelejä, joissa pelitapa on ollut 8 v 3, koska vain kolmea kenttäpelaajaa kiinnosti pelaaminen loppujen lähinnä kaivellessa nenää hyökkäyspäässä. On pelejä, joissa maalivahti jätti tietoisesti torjumatta ja pudotti joukkueen jatkosta. Koska putoamisen ansiosta pääsi nopeammin huvipuistoon. Pelejä, joissa yhden miehen kuljetusliikkeet riistävät palloa omien pelaajien jaloista. Pelejä, joissa joukkueen selkäranka katkeaa ja kokemusta tulee suurinumeroisesti. Pelejä, jotka eivät edes etäisesti muistuta jalkapalloa.

Lopputulos ei kerro onnistumisista

Jokaisessa pelissä on kuitenkin aina hyvää. Aina joku on edistynyt lajissa, oppinut uuden asian treeneissä ja siirtänyt sen kentälle. Peliaikaan sisältyy paljon onnistumisia kuten hyviä syöttöjä, onnistuneita avauksia, oivaltavia liikkeitä kentällä jne. Näitä onnistumisia on vaikea havaita, jos ei pelejä käy seuraamassa. Eikä pöytäkirjaan kirjattava lopputulos kerro onnistumisista. Peli voidaan hävitä niukasti, vaikka kentällä on nähty joukkueelta parasta peliä ikinä.

Vanhempien kiinnostus on myös tärkeää harrastuksen jatkumisen kannalta. Yhdentekevän harrastuksen lopettaminen on helpompaa kuin sellaisen, joka kiinnostaa niin lasta kuin hänen vanhempiaankin. Lajista kiinnostuneiden vanhempien tuki on hyödyksi, jos pelaajasta joskus tuntuu, että ei tästä enää ikinä mitään tule. Toki kolikolla on myös kääntöpuolensa, vanhempien liiallinen painostus voi tehdä pelaamisesta ilotonta ja pakonomaista suorittamista.

Pelien seuraaminen voi helpottaa myös kanssakäymistä teinimörköjen kanssa, Teini on helpompi houkutella luolastaan keskustelemaan edellisestä pelistä kuin esimerkiksi äidin edellisen illan oopperanautinnosta.

Seuraavan kerran kun on peli, tervetuloa katsomoon. Sinulle on paikka vapaana!

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme. - Mä hakkaan sut. Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan. Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin. Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä. Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uh

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä