Siirry pääsisältöön

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.

Minkälaisen viestin sinä annat?

Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat antavat poissaolollaan?

Eivät ne pelit aina ole aivan huippulaatua. On pelejä, joissa pelitapa on ollut 8 v 3, koska vain kolmea kenttäpelaajaa kiinnosti pelaaminen loppujen lähinnä kaivellessa nenää hyökkäyspäässä. On pelejä, joissa maalivahti jätti tietoisesti torjumatta ja pudotti joukkueen jatkosta. Koska putoamisen ansiosta pääsi nopeammin huvipuistoon. Pelejä, joissa yhden miehen kuljetusliikkeet riistävät palloa omien pelaajien jaloista. Pelejä, joissa joukkueen selkäranka katkeaa ja kokemusta tulee suurinumeroisesti. Pelejä, jotka eivät edes etäisesti muistuta jalkapalloa.

Lopputulos ei kerro onnistumisista

Jokaisessa pelissä on kuitenkin aina hyvää. Aina joku on edistynyt lajissa, oppinut uuden asian treeneissä ja siirtänyt sen kentälle. Peliaikaan sisältyy paljon onnistumisia kuten hyviä syöttöjä, onnistuneita avauksia, oivaltavia liikkeitä kentällä jne. Näitä onnistumisia on vaikea havaita, jos ei pelejä käy seuraamassa. Eikä pöytäkirjaan kirjattava lopputulos kerro onnistumisista. Peli voidaan hävitä niukasti, vaikka kentällä on nähty joukkueelta parasta peliä ikinä.

Vanhempien kiinnostus on myös tärkeää harrastuksen jatkumisen kannalta. Yhdentekevän harrastuksen lopettaminen on helpompaa kuin sellaisen, joka kiinnostaa niin lasta kuin hänen vanhempiaankin. Lajista kiinnostuneiden vanhempien tuki on hyödyksi, jos pelaajasta joskus tuntuu, että ei tästä enää ikinä mitään tule. Toki kolikolla on myös kääntöpuolensa, vanhempien liiallinen painostus voi tehdä pelaamisesta ilotonta ja pakonomaista suorittamista.

Pelien seuraaminen voi helpottaa myös kanssakäymistä teinimörköjen kanssa, Teini on helpompi houkutella luolastaan keskustelemaan edellisestä pelistä kuin esimerkiksi äidin edellisen illan oopperanautinnosta.

Seuraavan kerran kun on peli, tervetuloa katsomoon. Sinulle on paikka vapaana!

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen puuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opetellut asiat siirtyvät peliin.
Voisi sitä tehdä muutakin, vai voisiko? Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi…