Siirry pääsisältöön

Siitä piti tulla ballerina

Kärkitossut, vaaleanpunainen tyllihame ja sulokas liikekieli. Siitä piti tulla ballerina. Sitä se vinkui, kunnes annoin periksi. Vein sen balettitunnille. Ajattelin, että siellä se on liihottelee ikionnellisena tyllihameessaan ja saa päivänsä prinsessana.

Näin uskoin, kunnes hain prinsessani baletista. Se huusi mulle naama punaisena autossa, että en enää koskaan mene sinne. Koska siellä ei tule edes kuuma. Samaa huusi joka kerta sen jälkeen. Kunnes lukukausi oli lusittu. 

Halusin siitä uimarin ja yritin opettaa tyttöä vanhana lajin harrastajana. Tulos oli vähintäänkin yhtä masentava kuin baletissa. Tosin silloin huusivat niin lapsi kuin äitikin. 

Lopulta naapuri houkutteli tytön Prinsessat futaa -jalkapallokouluun. Ajattelin, että menköön yhdeksi kesäksi. Henkisesti olin valmistaunut megalomaaniseen huutoon ja näyttävään kiukkukohtaukseen kentän laidalla. 

Aluksi arka esikoinen ei osoittanut minkäänlaista taipumusta lajiin. Mutta meni silti ihan tyytyväisenä harjoituksiin hiekkahousut kahisten, vaikka silmissä kirveli ja hampaissa rohisi.

Kentällä se antoi pallon suosiolla toiselle, jos toinen halusi sitä enemmän. Yleensä toinen palloa innokkaammin tavoitteli. Kunnes tuli yksi kotipeli. Tyttöä alkoi kai ärsyttää, että kaveri vie pallon jalasta kerta toisensa jälkeen. Tyttö päätti ottaa pallon takaisin. 

Muistan vielä kymmenenkin vuoden päästä, kun tytön silmissä syttyi palo. Kun löytyi se oma juttu. Koska tuli kuuma, tuli onnistuminen ja hiljalleen kehittyi joukkuehenki. Eikä tarvinnut  koskaan kuunnella huutoa, että en mene sinne enää koskaan. Pikemminkin on saanut pidätellä, että harkkoihin ei karata kipeänä tai loukkaantuneena.

Silloin futis tuli perheeseemme. Miten se on meitä muuttanut ja miten se on meihin vaikuttanut, siitä voit lukea jatkossa kotisivun blogeista. 

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden? Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä. Puheeksi ottamisen vaikeus Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia