Siirry pääsisältöön

Sukkia ja selviytymistä

Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään. 

Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä. 

Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä.

Ei kenenkään kamoja


Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei sisälly jonkin verran varustehävikkiä. Pulloja, palloja ja sukkia on vuosien varrella unohtunut eri puolille Pohjoismaita. Lisäksi kadoksiin on jäänyt muutama ilmapatja, niiden pumppujen erinäisiä osia, jokunen makuualusta sekä vaatekappaleita varmaan yhden joukkueen varusteiden verran. 

Hävikki olisi vieläkin suurempaa, ellei huolto haravoisi sängynalusia, kaappeja, komeroita, kuivaushuoneita jne. ennen kotiinlähtöä. Majoitustiloista löytyy yllättävän paljon sellaisia tavaroita, joita kukaan pelaajista ei tunnista omakseen. On vaatteita joka lähtöön, on hiuslenksuja, rasvoja ja hammastahnoja, pyyhkeitä sekä pelisukkia. 

Kelpo huoltaja tunnistaakin pelaajien varusteet, vaikka suurta osaa tavaroista ei ole koskaan nimikoitu. Toki siitä on ollut puhetta, kerran, jos toisenkin.  Alkuturnauksesta tavaroiden alkuperän voi päätellä joskus pesu- tai huuhteluaineen tuoksun perusteella, lopputurnauksesta käytetyn parfyymin perusteella. Lisäksi huoltajan näkömuisti harjaantuu varsin hyväksi, minkä ansiosta tavaran omistaja usein löytyy.  

Futisperhe huolehtii myös omistaan. Joskus jopa vastustaja on saattanut tuoda mukanaan heidän turnaukseensa unohtuneen keravalaisen pelaajan nimikoidun pallon.  

Yksi on ja pysyy 


Pelisukkiin ei kouliintuneinkaan silmä pysty. Ne näyttävät kaikki suht samoilta, ovat suht samankokoisia ja kaikilla on niitä reissussa useampi pari. Käytännössä juuri kukaan ei kaipaa yhtä tai kahta sukkakarkulaista. Reissun päätteeksi huoltajalla saattaa olla iso kassillinen pelisukkia, joita kukaan ei tunnista omakseen. 

Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi hukata turnauksissa tai niiden jälkeen. Nimittäin niitä hienoja muistoja ja kokemuksia, joita joukkue kartuttaa yhdessä reissun aikana. Kadonneita sukkia saa kaupasta, ihania muistoja vain olemalla mukana turnausreissuilla.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei meidän ikäluokassa

Kiusaaminen on ikävä ilmiö, johon lähes jokainen ikäluokka törmännee. Pahimmillaan tilanne voi jatkua pitkäänkin, koska kiusaajat toimivat niin taitavasti, ettei kiusaaminen näy valmentajan silmiin tai kanna huoltajan korviin. Asian ottaminen esiin ei ole tehtävistä kaikkien kiitollisimpia. Palautteen vastaanottajan ensimmäinen reaktio voi olla pään laittaminen syvälle pensaaseen. - En MINÄ ole huomannut mitään. Vastuuhenkilöt eivät suinkaan ole aina paikalla eivätkä mitenkään voi huomata kaikkea kentän laidalla. Se on täysin ymmärrettävää. Mikä ei ole ymmärrettävää, on palautteen vesittäminen sillä, että minä en ole mitään huomannut. Vahva Minä en ole huomannut mitään -vastaus korreloi helposti sen kanssa, miten tomerasti asiaa aletaan selvittää. Pahimmillaan tuo asenne tarkoittaa sitä, että koska minä en ole huomannut mitään, kiusaamista ei ole. Nollatoleranssi, paperilla Kiusaamisesta päästään tuskin ikinä eroon, mutta siihen puuttumiseen voidaan valtavasti vaikuttaa. Ent

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Kentällinen mokkapaloja

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana. Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset. Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää, miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä. Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tunnin