Siirry pääsisältöön

Sukkia ja selviytymistä

Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään. 

Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä. 

Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä.

Ei kenenkään kamoja


Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei sisälly jonkin verran varustehävikkiä. Pulloja, palloja ja sukkia on vuosien varrella unohtunut eri puolille Pohjoismaita. Lisäksi kadoksiin on jäänyt muutama ilmapatja, niiden pumppujen erinäisiä osia, jokunen makuualusta sekä vaatekappaleita varmaan yhden joukkueen varusteiden verran. 

Hävikki olisi vieläkin suurempaa, ellei huolto haravoisi sängynalusia, kaappeja, komeroita, kuivaushuoneita jne. ennen kotiinlähtöä. Majoitustiloista löytyy yllättävän paljon sellaisia tavaroita, joita kukaan pelaajista ei tunnista omakseen. On vaatteita joka lähtöön, on hiuslenksuja, rasvoja ja hammastahnoja, pyyhkeitä sekä pelisukkia. 

Kelpo huoltaja tunnistaakin pelaajien varusteet, vaikka suurta osaa tavaroista ei ole koskaan nimikoitu. Toki siitä on ollut puhetta, kerran, jos toisenkin.  Alkuturnauksesta tavaroiden alkuperän voi päätellä joskus pesu- tai huuhteluaineen tuoksun perusteella, lopputurnauksesta käytetyn parfyymin perusteella. Lisäksi huoltajan näkömuisti harjaantuu varsin hyväksi, minkä ansiosta tavaran omistaja usein löytyy.  

Futisperhe huolehtii myös omistaan. Joskus jopa vastustaja on saattanut tuoda mukanaan heidän turnaukseensa unohtuneen keravalaisen pelaajan nimikoidun pallon.  

Yksi on ja pysyy 


Pelisukkiin ei kouliintuneinkaan silmä pysty. Ne näyttävät kaikki suht samoilta, ovat suht samankokoisia ja kaikilla on niitä reissussa useampi pari. Käytännössä juuri kukaan ei kaipaa yhtä tai kahta sukkakarkulaista. Reissun päätteeksi huoltajalla saattaa olla iso kassillinen pelisukkia, joita kukaan ei tunnista omakseen. 

Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi hukata turnauksissa tai niiden jälkeen. Nimittäin niitä hienoja muistoja ja kokemuksia, joita joukkue kartuttaa yhdessä reissun aikana. Kadonneita sukkia saa kaupasta, ihania muistoja vain olemalla mukana turnausreissuilla.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä herätti luolaihmisen?

Jotain siinä on, keinonurmen kahina, kumirouheen riehaannuttava rohina tai pelinohjaajan pillin villiinnyttävä vaikutus. Jotain erityistä siinä täytyy olla, koska osa meistä aikuista muuttuu peleissä alkukantaisiksi yksilöiksi, joilta tuntuvat olevan hukassa niin käytöstavat kuin terve järkikin.

Jokin saa osan meistä unohtamaan, että kentällä on lapsia, joita sattuu jokainen häijy huuto, kovaääninen kommentointi tai räkäinen nauru. Tai pilkallinen laskeminen “Oho, nyt meni yksi syöttö omille.”

Kuinka moni meistä aikuisista saa harrastuksissaan huutopalautetta siitä, että “toi on ihan surkea”. Haluaisimmeko itse kuulla sellaista? Saisiko se meidät lähtemään seuraavaan peliin, jossa saisi taas kuulla, miten sysisurkea on?
Aktivoituu alakynnessä Luolaihminen herää helposti, kun oma jälkikasvu on tappiolla. Se alkaa riehua ja rehennellä. Se oikeuttaa käytöksensä sillä, että “eläytyy peliin” ja siksi voi huutaa, mitä sattuu. Pahimmillaan se huutaa kuin olisi kyse selviytymisestä ja eloonjä…

Pelastetaan teinit

Se on hukassa. Sitä ärsyttää aamusta iltaan. Se ei oikein tiedä, kuka se on siinä oudossa kropassa, joka muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin oma mieliala.

Mutta onneksi sillä jotain tuttua ja turvallista. Lauma, johon se on tottunut ja jonka jäsenet se tuntee. Se tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä toimitaan. Oma joukkue ja oma ikäluokka. Sinne on tuttua ja turvallista mennä.

Kunnes tulee b.

Yhtäkkiä kaikki tuttu on mennyttä. Tulee päivä, jolloin se joutuu eroon tutusta laumastaan, siitä jonka kanssa on tottunut pelaamaan viimeiset kymmenen vuotta.

Teini tietää sanan b-junnut mutta ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitä, että joutuu menemään vanhempien, uusien ihmisten joukkoon. Siellä teini saatetaan heittää uudelle pelipaikalle, jota se ei ole pelannut ja jossa minuutit ovat todella tiukassa. Samaan aikaan tuttuja pelikavereita lopettaa.
Mahdoton tehtävä Tämä pitää ottaa vastaan, kun ei muutenkaan oikein tiedä, mistä on tulossa ja miksi. Silti pitäisi mennä räntäsateessa treeneih…

Yksi kovapotkuinen poika tai jotain

Kuuntelin vastustajan vanhempia pelissä, jossa vastustaja otti kuokkaa oikein urakalla. Vastustajan vanhemmat perustelivat tappiota toisilleen näin.

- Kyllä sen huomaa, jos voittoa haetaan hinnalla millä hyvänsä. Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika...

Samaan aikaan tuo kovapotkuinen poika ohitti puhujat. Silloin vastustajille selvisi, että kovapotkuinen poika olikin tyttö. Tappio tuntui kirvelevän entistä enemmän.

- Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika, tai jotain, puhuja jatkoi äänensävyn kiristyessä.
Tytölle ei voi hävitä Pienillä paikkakunnilla pojissa pelaaminen on tytöille lähes ainoa tapa päästä pelaamaan. Isommilla paikkakunnilla pelaaminen pojissa on järkevä vaihtoehto niille tytöille, jotka ovat pelanneet pidempään eivätkä kaihda kontaktia.

Silti tyttöjen pelaaminen pojissa on välillä vaikea asia kentällä ja sen laidalla. Poika “ei voi hävitä” tytölle, olipa tyttö kuinka taitava tahansa. Harvemmin kuulee tyttöjen vanhemmilta, että “et voi hävitä pojalle”.

Jos tyttö epäon…