Siirry pääsisältöön

Sukkia ja selviytymistä

Jalkapallovanhemmuus opettaa selviytymään erilaisista extreme-tilanteista. Esimerkiksi turnausmatkan aikana tahtoo sattua ja tapahtua kaikenlaista. Eräässä Ruotsin turnauksessa ehdin saman yön aikana tilata sähkömiehen vaihtamaan liiketunnistimella toimivien valojen kytkimet normaaleihin, diskuteerata vartijan kanssa siitä, mistä varashälytys mahtoi aiheutua ja vilkkaan yön päätteeksi siirtyä salapoliisiksi aamupalan allergeeneja ja laktoosia selvittämään. 

Tällaisen yön jälkeen olo tuntuu liki voittamattomalta. Siltä, että mikään vastaantuleva ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, ei edes ruotsiksi eikä keskellä yötä. 

Kunnes seuraavana yönä aamukolmelta herää siihen, että vieressä seisoo pelaaja umpisurkeana eikä hänelle ole tarjolla muuta kuin lohduttavia sanoja. On nimittäin yksi asia, johon näiden vuosienkaan kokemuksella pysty, se on vuotavan ilmapatjan korjaaminen keskellä yötä.

Ei kenenkään kamoja


Turnausreissu ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei sisälly jonkin verran varustehävikkiä. Pulloja, palloja ja sukkia on vuosien varrella unohtunut eri puolille Pohjoismaita. Lisäksi kadoksiin on jäänyt muutama ilmapatja, niiden pumppujen erinäisiä osia, jokunen makuualusta sekä vaatekappaleita varmaan yhden joukkueen varusteiden verran. 

Hävikki olisi vieläkin suurempaa, ellei huolto haravoisi sängynalusia, kaappeja, komeroita, kuivaushuoneita jne. ennen kotiinlähtöä. Majoitustiloista löytyy yllättävän paljon sellaisia tavaroita, joita kukaan pelaajista ei tunnista omakseen. On vaatteita joka lähtöön, on hiuslenksuja, rasvoja ja hammastahnoja, pyyhkeitä sekä pelisukkia. 

Kelpo huoltaja tunnistaakin pelaajien varusteet, vaikka suurta osaa tavaroista ei ole koskaan nimikoitu. Toki siitä on ollut puhetta, kerran, jos toisenkin.  Alkuturnauksesta tavaroiden alkuperän voi päätellä joskus pesu- tai huuhteluaineen tuoksun perusteella, lopputurnauksesta käytetyn parfyymin perusteella. Lisäksi huoltajan näkömuisti harjaantuu varsin hyväksi, minkä ansiosta tavaran omistaja usein löytyy.  

Futisperhe huolehtii myös omistaan. Joskus jopa vastustaja on saattanut tuoda mukanaan heidän turnaukseensa unohtuneen keravalaisen pelaajan nimikoidun pallon.  

Yksi on ja pysyy 


Pelisukkiin ei kouliintuneinkaan silmä pysty. Ne näyttävät kaikki suht samoilta, ovat suht samankokoisia ja kaikilla on niitä reissussa useampi pari. Käytännössä juuri kukaan ei kaipaa yhtä tai kahta sukkakarkulaista. Reissun päätteeksi huoltajalla saattaa olla iso kassillinen pelisukkia, joita kukaan ei tunnista omakseen. 

Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi hukata turnauksissa tai niiden jälkeen. Nimittäin niitä hienoja muistoja ja kokemuksia, joita joukkue kartuttaa yhdessä reissun aikana. Kadonneita sukkia saa kaupasta, ihania muistoja vain olemalla mukana turnausreissuilla.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia.

Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi.

Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa.

Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä tehd…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…