Siirry pääsisältöön

Se on vähän erilaista

- Se on vähän erilaista. Pojat haluavat kilpailla ja menestyä, tytöt harrastella ja höntsätä. 

Kun kuulen tällaisia kommentteja, taannun välittömästi taaperon tasolla. Haluan heittäytyä maahan, huutaa hillittömästi ja tehdä kaaren. Karjua, kunnes naama on mustikanvärinen. Koska ottaa niin päähän.

Tyttöjen futis tuntuu olevan osalle ammoisten asenteiden vanki. Tytöille päivitellään, vieläkö sinä pelaat. Pienille tytöille sanotaan, kuka tyttö nyt futista harrastaa. Toden totta, kukapa? 

Kukapa nyt harrastaa lajia, joka on kovassa nousussa maailmalla? Lajia, jonka Suomen arvokisamenestys on ollut pitkälti naisten varassa. 

Matkalla menestykseen

Kutsun kaikki päivittelijät tutustumaan vuoteen 2018. KP-75:ssä aloittaneita tyttöjä on murtautunut viime vuosina maajoukkuerinkeihin. Seurassa vuosia pelanneita ja hyvät lähtökohdat saaneita tyttöjä pelaa oman ikäistensä huippujoukkueissa.

Näillä tytöillä on ollut etuoikeus aloittaa futis hyvässä seurassa ja olla ammattimaisten valmentajien valmennuksessa. Kasvattajaseura on tukenut heidän lahjakkuuttaan ja antanut heille taitoja, motivaatiota ja intoa, joka on kantanut maajoukkueeseen ja varmasti myös siitä eteenpäin.

Seurassa on kasvamassa lupaavia tyttöfutareita. Esimerkiksi muutamat 10-vuotiaat  pelaavat Tuusulan Palloseuran kanssa kovatasoista liigaa ja saavat kutsuja kilpaturnauksiin, joihin ei ilmoittautumalla pääse. Sinne kutsutaan, kärkijoukkueita. Samat tytöt ottivat pronssia Euroopan suurimmassa tyttöfutisturnauksessa Stadi Cupissa yhdessä TuPSin tyttöjen kanssa. 

Työtä tehdään tyttöjen eteen. KP-75 ja TuPS ovat molemmat mukana Palloliiton kehittämishankkeessa, joka keskittyy tyttöjen futiksen kehittämiseen. 

Työtä on tehty sen eteen, että myös tytöille tarjotaan pelaajapolut niin kilpa- kuin harrastetasolla. Tavoitteena on tasokas futis kaikille tytöille, niin harrastajille kuin kilpailuhenkisillekin. 

Ehkäpä se on erilaista, hyvässä mielessä.

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia.

Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi.

Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa.

Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä tehd…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…