Siirry pääsisältöön

Liikettä ja logistiikkaa

Kun lapsi oppii pelaamaan jalkapalloa, hänen vanhempansa oppii aimo annoksen futismaantietoa. Esimerkiksi kymmenessä vuodessa tulevat tutuiksi lähikuntien ja -kaupunkien keinonurmet ja hallit.

Nykyään oikein yllättyy, jos peli on sellaisella tekonurmella, jolla ei ole aiemmin käynyt. Yleensä kyseessä on joku uusi tekonurmi, koska ne vanhat on jo niin moneen kertaan jo nähty.

Futismutsius on koulinut surkeasta suunnistajasta näppärästi navigaattorin avulla kentän löytävän konkarin. Tunnen Suomen maantietoa häpeällisen huonosti, mutta keinonurmien sijainnissa alan olla aikamoinen asiantuntija, noin 70 kilometrin säteellä Keravasta.

Futismaantiedon ansiosta olen alkanut hahmottaa karttaa uudella tavalla. Kun joku puhuu esimerkiksi paikasta Laaksolahdesta, kohteen sijainnin haarukointi alkaa kysymyksellä, sijaitseeko kohde lähellä futishallia.

Logistisia lottovoittoja


Kun perheessä pelaa useampi lapsi, viikonloppuun lähdetään harvoin fiilispohjalta, ilman tarkkaa suunnittelua ja kaiken kellottamista. Valmistautumiseen kuuluvat niin Google maps kuin kellokin.

Viikonloppuisin yleensä kaikki kolme pelaavat eri puolilla Etelä-Suomea. Tosin eivät vahingossakaan samaan aikaan samalla paikkakunnalla. Kerran kymmenessä vuodessa on kai käynyt niin, että kaksi vanhinta pelasi suunnilleen samaan aikaan melko lähellä toisiaan.

Viikonloppusuunnittelua kuunnellut ystäväni suosittelikin logistiikka-alan perustutkinnon suorittamista. Lopulta hän päätyi toteamaan, että ehkä se ei kuitenkaan riittäisi tarpeisiimme.

Koska multiploituminen monelle kentälle samaan aikaan ei vielä onnistu, mahdottomia yhtälöitä ratkotaan muiden pelaajien ystävällisen kyytiavun ja julkisen liikenteen avulla. Täytyy sanoa, että hsl.fi on monta kertaa pelastunut logistiselta kaaokselta ja joukkuekaverin vanhemmat sitäkin useammin joustavuudellaan ja avuliaisuudellaan. Kaunis kiitos siitä kaikille!

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säässä kuin säässä

Ensikertalainen tuli peliin äitinsä kanssa. Äiti oli sitä mieltä, että lapsi jättää pelin väliin. Syynä oli se, että nappis oli kastunut vesipullon vuotaessa. Vakuuttelin huolestuneelle äidille, että märällä kengällä voi pelata varsin mainiosti. Puhuin siitä, miten tärkeää joukkueelle on saada pelaaja kentälle. 

Hieman meinasi suupieltä nykiä. En viitsinyt rikkoa illuusiota jalkapallon harrastamisesta. Sitä kun pelataan säässä kuin säässä. Tuli taivaalta sitten vettä, lunta tai rakeita tai kaikkien noiden kolmen yhdistelmää.
Eihän tarvi mennä suihkuun?Pahimmillaan vettä tulee niin paljon, että pallo pysähtyy lammikkoon tai loiskauttaa komeat vesikaaret kentän pintaan iskeytyessään. Onpa ollut niitäkin pelejä, jossa pelaajien on täytynyt ottaa kenkä välillä pois, koska se on ollut niin täynnä vettä, että sillä ei voi potkaista. 

Pelaajia vedenpaisumus haittaa yleensä vähemmän kuin katsomossa värjötteleviä kannattajia. Parhaimmillaan pelaaja tulee tällaisen vesipallopelin jälkeen hymy huu…

Sinulle on paikka katsomossa

Peli on juuri alkamassa. 11 kundia kentällä ja viisi odottaa vuoroaan vaihtopenkillä. Kaunis ilma, auringonpaiste, kotipeli. On pelipäivä, juhlapäivä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaikkialla muualla kuin katsomossa. Se ammottaa tyhjyyttään. Pelaajien vanhemmista ovat paikalla ne kaksi tosi fania, jotka seisovat siellä säässä kuin säässä. Siinä ne sanailevat keskenään, että saatiinkin tällä kertaa hyvät paikat.

On surullista nähdä, miten vanhempien määrä peleissä laskee lasten kasvamisen myötä. Siinä missä pienten peleissä ovat oman perheen lisäksi mummit ja kummit, teini-ikäisten peleissä katsomot kumisevat tyhjyyttään.
Minkälaisen viestin sinä annat? Mitä vanhemmaksi pelaajat käyvät, sitä enemmän aikaa harrastus vie. Harrastetasollakin treenit vievät helposti vähintään neljä ilta viikosta ja siihen vielä pelit päälle. Lapsi tai nuori viestii sitoutumisellaan siitä, että tämä juttu on mulle tärkeä. Käytän siihen paljon aikaa ja haluan kehittyä. Minkälaisen viestin vanhemmat…

Aamulla kello 4.15

En tee tätä rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta lapsiin, kuvaili eräs toimihenkilö ansiokasta työtään juniorifutiksen eteen.

Allekirjoitan tuon väitteen. Täytyy tunnustaa, että rakkaus lajiin ei aina syki kovin vahvana silloin, kun herätyskello karjuu aamuneljältä puuron keittoon ja kuljettamaan pelaajaa lentokentälle. Silti kampean itseni ylös, tarkistan futarin varusteet ja kypsyttelen puuron valmiiksi. Samalla toivoen, että pahempaa varuste- tai passihävikkiä ei ilmene ennen lähtöä.

Kieltämättä rakkaus saattaa olla silloinkin koetuksella, kun viikonloppuun pakkautuu monta eri turnausta ja kotona käydään lähinnä hakemassa kuivia varusteita. Mutta kun onnistunut suoritus tai mojova maalipaikka tulee, unohtuu kylmyys ja märkyys. Itsekin lämpenee katsoessa pelaajien iloa ja onnistumista sekä sitä, miten harkoissa opetellut asiat siirtyvät peliin.
Voisi sitä tehdä muutakin, vai voisiko? Ylihintaista ja alijäähtynyttä turnauskahvia litkiessä mielessä on käynyt, että samalla rahalla voisi…