Siirry pääsisältöön

Liikettä ja logistiikkaa

Kun lapsi oppii pelaamaan jalkapalloa, hänen vanhempansa oppii aimo annoksen futismaantietoa. Esimerkiksi kymmenessä vuodessa tulevat tutuiksi lähikuntien ja -kaupunkien keinonurmet ja hallit.

Nykyään oikein yllättyy, jos peli on sellaisella tekonurmella, jolla ei ole aiemmin käynyt. Yleensä kyseessä on joku uusi tekonurmi, koska ne vanhat on jo niin moneen kertaan jo nähty.

Futismutsius on koulinut surkeasta suunnistajasta näppärästi navigaattorin avulla kentän löytävän konkarin. Tunnen Suomen maantietoa häpeällisen huonosti, mutta keinonurmien sijainnissa alan olla aikamoinen asiantuntija, noin 70 kilometrin säteellä Keravasta.

Futismaantiedon ansiosta olen alkanut hahmottaa karttaa uudella tavalla. Kun joku puhuu esimerkiksi paikasta Laaksolahdesta, kohteen sijainnin haarukointi alkaa kysymyksellä, sijaitseeko kohde lähellä futishallia.

Logistisia lottovoittoja


Kun perheessä pelaa useampi lapsi, viikonloppuun lähdetään harvoin fiilispohjalta, ilman tarkkaa suunnittelua ja kaiken kellottamista. Valmistautumiseen kuuluvat niin Google maps kuin kellokin.

Viikonloppuisin yleensä kaikki kolme pelaavat eri puolilla Etelä-Suomea. Tosin eivät vahingossakaan samaan aikaan samalla paikkakunnalla. Kerran kymmenessä vuodessa on kai käynyt niin, että kaksi vanhinta pelasi suunnilleen samaan aikaan melko lähellä toisiaan.

Viikonloppusuunnittelua kuunnellut ystäväni suosittelikin logistiikka-alan perustutkinnon suorittamista. Lopulta hän päätyi toteamaan, että ehkä se ei kuitenkaan riittäisi tarpeisiimme.

Koska multiploituminen monelle kentälle samaan aikaan ei vielä onnistu, mahdottomia yhtälöitä ratkotaan muiden pelaajien ystävällisen kyytiavun ja julkisen liikenteen avulla. Täytyy sanoa, että hsl.fi on monta kertaa pelastunut logistiselta kaaokselta ja joukkuekaverin vanhemmat sitäkin useammin joustavuudellaan ja avuliaisuudellaan. Kaunis kiitos siitä kaikille!

Futismutsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia.

Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi.

Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa.

Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi työtä tehd…

Mä hakkaan sut

Peli oli päättynyt ja vastustaja voittanut lukemin 0-1. Pelin jälkeen vastustajan pelaaja tuli sanomaan 14-vuotiaalle pelaajallemme.

-Mä hakkaan sut.

Toinen saman joukkueen pelaaja kävi kentällä käsiksi maalivahtiimme. Keltainen kortti heilahti, mutta ei mitään muuta. Kyseisen joukkueen valmennus ei reagoinut kummankaan toimintaan.

Nämä ovat tilanteita, jotka eivät kuulu jalkapalloon. Jalkapallo on fiksujen ihmisten laji, jossa paremmuus ratkotaan taidolla ja joskus myös tuurilla. Kontakteja ja kolhuja tulee, mutta väkivallalla uhkaaminen ei kuulu lajiin.
Aikuisten iso rooli Kun samat joukkueet vääntävät vuosikausia toisiaan vastaan, kertyy toisille enemmän hampaankoloon kuin toisille. Tuomarit ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa siinä, että vanhoja kaunoja ei lähdetä kostamaan kentällä.

Mutta myös valmentajilla on iso rooli. Lajiosaamisen lisäksi heillä pitää olla taitoa käsitellä erilaisia pelaajia. Ja rohkeutta sanoa, että tuollainen käytös ei kentällä käy. Silläkin uhalla, että t…

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun.

Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa.

Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen.

Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki.

Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrottiin, e…