Siirry pääsisältöön

Pelastetaan teinit

Se on hukassa. Sitä ärsyttää aamusta iltaan. Se ei oikein tiedä, kuka se on siinä oudossa kropassa, joka muuttuu melkein yhtä nopeasti kuin oma mieliala.

Mutta onneksi sillä jotain tuttua ja turvallista. Lauma, johon se on tottunut ja jonka jäsenet se tuntee. Se tietää, mitä siellä tehdään ja miten siellä toimitaan. Oma joukkue ja oma ikäluokka. Sinne on tuttua ja turvallista mennä.

Kunnes tulee b.

Yhtäkkiä kaikki tuttu on mennyttä. Tulee päivä, jolloin se joutuu eroon tutusta laumastaan, siitä jonka kanssa on tottunut pelaamaan viimeiset kymmenen vuotta.

Teini tietää sanan b-junnut mutta ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Sitä, että joutuu menemään vanhempien, uusien ihmisten joukkoon. Siellä teini saatetaan heittää uudelle pelipaikalle, jota se ei ole pelannut ja jossa minuutit ovat todella tiukassa. Samaan aikaan tuttuja pelikavereita lopettaa.

Mahdoton tehtävä

Tämä pitää ottaa vastaan, kun ei muutenkaan oikein tiedä, mistä on tulossa ja miksi. Silti pitäisi mennä räntäsateessa treeneihin, vaikka se ihanin kutsuu seireenin lailla snapissä. Silloin himotreenaajakin saattaa ensimmäistä kertaa sanoa, että en mene.

Hormonimyrskyinen nuori sysätään uuteen laumaan, jota se ei tunne ja jonka pelitapaa ja -paikkaa se ei tajua. Eikä ehkä halua tajuta, koska kaikki ärsyttää universaalisti ja kaiken aikaa.

Yhtäkkiä ei oo motii. Vaihtoehtona on liian usein lopettaminen.

Kaikki konstit ovat tarpeen

En tiedä, miten temppu tehdään, mutta heitän pallon kaikille meille vanhemmille. Pelastetaan mahdollisimman monet teinit. Tehdään siirtymät mahdollisimman helpoiksi ja järjestetään teineille tapahtumia, tekemistä, leirejä ja reissuja, joilla vahvistetaan yhteishenkeä.

Käydään katsomassa kaikki pelit, nekin, joista teini sanoo, että EI tod. tarvi tulla. Koska ehkä se kuitenkin etsii salaa katseellaan, olisiko ärsyttävä äiti tai nolo isä katsomossa.

Yritetään pitää ikäluokat mahdollisimman isoina, jotta voitaisiin tehdä vaikka nuorempien ja vanhempien oma b, jossa jokainen saisi peliaikaa ja jossa olisi tuttuja kavereita. Jos b-kynnys on liian korkea, autetaan osa aikuisten harrastejoukkueisiin tai valmennusakatemiaan.

Ei menetetä yhtään poikaa tai tyttöä turhaan pois lajin parista. Pelastetaan ihanan, raivostuttavan, rasittavan rakastettavat teinit.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä kerrot

Suuria vääryyksiä

Käsi sydämelle futisvanhemmat.  Kuinka monen mielessä on joskus käynyt, että oma pelaaja ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua? Että lasta peluutetaan väärällä pelipaikalla, väärässä joukkueessa tai että pelaaja saa liian vähän minuutteja kuntoonsa, taitoihinsa ja muuhun joukkueeseen nähden? Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä. Hyvin moni varmasti näkee oman kullanmurunsa taidot erinomaisina ja kehityspotentiaalin valtavana. Ongelmallisia näistä fiiliksistä tulee silloin, jos asia jää kaihertamaan eikä asian käsittelyyn löydy työkaluja. Pahimmillaan tyytymätön saa muitakin mukaan ja pilaa koko ryhmän ilmapiiriä. Puheeksi ottamisen vaikeus Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, jolloin valmentajan perusteet jäävät kuulematta. Samoin jäävät kuulematta ne asiat, joita kehittämällä pelaaja voisi edetä. Vaikka hyökkäyshaluisesta pakkipaikka saattaakin tuntua rangaistukselta, voi se olla tärkeää vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Puheeksi ottamisessa voi olla ongelmia