Siirry pääsisältöön

Yksi kovapotkuinen poika tai jotain

Kuuntelin vastustajan vanhempia pelissä, jossa vastustaja otti kuokkaa oikein urakalla. Vastustajan vanhemmat perustelivat tappiota toisilleen näin.

- Kyllä sen huomaa, jos voittoa haetaan hinnalla millä hyvänsä. Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika...

Samaan aikaan tuo kovapotkuinen poika ohitti puhujat. Silloin vastustajille selvisi, että kovapotkuinen poika olikin tyttö. Tappio tuntui kirvelevän entistä enemmän.

- Jos siellä on yksi kovapotkuinen poika, tai jotain, puhuja jatkoi äänensävyn kiristyessä.

Tytölle ei voi hävitä

Pienillä paikkakunnilla pojissa pelaaminen on tytöille lähes ainoa tapa päästä pelaamaan. Isommilla paikkakunnilla pelaaminen pojissa on järkevä vaihtoehto niille tytöille, jotka ovat pelanneet pidempään eivätkä kaihda kontaktia.

Silti tyttöjen pelaaminen pojissa on välillä vaikea asia kentällä ja sen laidalla. Poika “ei voi hävitä” tytölle, olipa tyttö kuinka taitava tahansa. Harvemmin kuulee tyttöjen vanhemmilta, että “et voi hävitä pojalle”.

Jos tyttö epäonnistuu kentällä, syy löytyy siitä, että eiväthän "tytöt osaa pelata". Jos sattuu ja tyttö itkee, on syynä sukupuoli, "koska tytöt itkevät". Jos tyttö vie pallon pojalta, saa silti kuulla, että "tytöt eivät osaa pelata” tai “että toi rikkoo ihan sikana”.

Harvoinpa kuulee sitä, että poika pelaa huonosti, koska hän on poika, että poika itkee kentällä, koska hän on poika tai että onnistuminen vesitetään, koska kyseessä on poika. Hyvä niin, koska sukupuoli ei määritä onnistumista tai epäonnistumista.

Piristäviä poikkeuksia

Onneksi on myös piristäviä poikkeuksia. Taannoin vastustajan valmentaja kysyi pelissä, oliko joukkueessa vuotta vanhempia tyttöjä vahvistuksena? Eikä ihme, tytöt erottuivat edukseen pelaamisellaan, vaikka samanikäisiä poikien kanssa olivatkin.

Silloin ei tarvinnut olla kovapotkuinen poika, tai jotain. Koska aidosti kiitos tuli osaamista, kuten sen kuuluukin tulla. Kaikille.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joukkueen vaihtamisen sietämätön vaikeus

Päätös ei ollut helppo. Sitä kipuilivat niin pelaaja kuin äitikin. Se merkitsi kaiken tutun ja turvallisen jättämistä. Se tarkoitti kaiken aikatauluttamista, ylimääräisen karsimista ja keskittymistä vain jalkapalloon ja kouluun. Toisaalta se oli loistava mahdollisuus oppia lisää, saada uusia ystäviä ja kokea aivan uudenlaista jalkapallokulttuuria. Se oli heittäytymistä, riskin ottamista ja omien rajojen hakemista. Se oli kortti, joka piti katsoa. Kun päätös oli tehty, vielä vaikeampaa oli kertoa siitä niille ihmisille, joiden kanssa oli vuosia pyörinyt harrastuksen ympärillä. Pelaajalle se oli helpompaa, koska kaikki uusi, kiva ja jännittävä oli edessä.  Futismutsille se oli vaikeaa, koska kaikki tutut pelaajat ja aikuiset jäivät toiseen joukkueeseen. Useimmat tutut tuntuivat aidosti iloitsevan ja ymmärtävän. Mutta eivät kaikki. Vasta silloin ymmärsin, miten pelaajan joukkueen vaihtaminen voi käydä tunteisiin. Jopa niin paljon, että sitä piti sähköposteissa puida. Niissä ke...

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa...

Kriisiä ja viestintää

Mikään ei ole sen vakavampaa kuin juniorijalkapallo. Näin olemme ystäväni kanssa todenneet useampaan kertaan, kun olemme päivittäneet tietojamme kenttien Kauniiden ja rohkeiden käänteistä.  Siellä tunnetta ja kuohuntaa riittää. Eivätkä erotkaan tai uudet liitot ole tavattomia. Pienillä energia menee pelaamiseen, aikuisten energiat voivat pahimmillaan suuntautua säätämiseen ja suhmurointiin. Kahden ihmisen välinen konflikti voi pahimmillaan laajentua ikäluokan eloonjäämiskamppailuksi. Jokainen seuraamani taistelu on lähtenyt eri asiasta, mutta maksumiehet ovat aina olleet samat. Ne ovat junioripelaajat, joiden ainoa tavoite on pelata. Taisteluita on käyty eri seuroissa ja eri lajeissa mutta samoin lopputuloksin. Maksajia ovat edelleenkin olleet ne lapset, jotka ovat menettäneet joukkueensa, joukkuekaverinsa tai valmentajansa. Juniorityötä tehdään tunteella ja intohimolla. Hyvä niin. Mutta aina välillä on myös hyvä antaa tunteen mennä, ja pysähtyä sen ääreen, kenelle ja miksi t...