Siirry pääsisältöön

Se on vähän erilaista

- Se on vähän erilaista. Pojat haluavat kilpailla ja menestyä, tytöt harrastella ja höntsätä. 

Kun kuulen tällaisia kommentteja, taannun välittömästi taaperon tasolla. Haluan heittäytyä maahan, huutaa hillittömästi ja tehdä kaaren. Karjua, kunnes naama on mustikanvärinen. Koska ottaa niin päähän.

Tyttöjen futis tuntuu olevan osalle ammoisten asenteiden vanki. Tytöille päivitellään, vieläkö sinä pelaat. Pienille tytöille sanotaan, kuka tyttö nyt futista harrastaa. Toden totta, kukapa? 

Kukapa nyt harrastaa lajia, joka on kovassa nousussa maailmalla? Lajia, jonka Suomen arvokisamenestys on ollut pitkälti naisten varassa. 

Matkalla menestykseen

Kutsun kaikki päivittelijät tutustumaan vuoteen 2018. KP-75:ssä aloittaneita tyttöjä on murtautunut viime vuosina maajoukkuerinkeihin. Seurassa vuosia pelanneita ja hyvät lähtökohdat saaneita tyttöjä pelaa oman ikäistensä huippujoukkueissa.

Näillä tytöillä on ollut etuoikeus aloittaa futis hyvässä seurassa ja olla ammattimaisten valmentajien valmennuksessa. Kasvattajaseura on tukenut heidän lahjakkuuttaan ja antanut heille taitoja, motivaatiota ja intoa, joka on kantanut maajoukkueeseen ja varmasti myös siitä eteenpäin.

Seurassa on kasvamassa lupaavia tyttöfutareita. Esimerkiksi muutamat 10-vuotiaat  pelaavat Tuusulan Palloseuran kanssa kovatasoista liigaa ja saavat kutsuja kilpaturnauksiin, joihin ei ilmoittautumalla pääse. Sinne kutsutaan, kärkijoukkueita. Samat tytöt ottivat pronssia Euroopan suurimmassa tyttöfutisturnauksessa Stadi Cupissa yhdessä TuPSin tyttöjen kanssa. 

Työtä tehdään tyttöjen eteen. KP-75 ja TuPS ovat molemmat mukana Palloliiton kehittämishankkeessa, joka keskittyy tyttöjen futiksen kehittämiseen. 

Työtä on tehty sen eteen, että myös tytöille tarjotaan pelaajapolut niin kilpa- kuin harrastetasolla. Tavoitteena on tasokas futis kaikille tytöille, niin harrastajille kuin kilpailuhenkisillekin. 

Ehkäpä se on erilaista, hyvässä mielessä.

Futismutsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei meidän ikäluokassa

Kiusaaminen on ikävä ilmiö, johon lähes jokainen ikäluokka törmännee. Pahimmillaan tilanne voi jatkua pitkäänkin, koska kiusaajat toimivat niin taitavasti, ettei kiusaaminen näy valmentajan silmiin tai kanna huoltajan korviin. Asian ottaminen esiin ei ole tehtävistä kaikkien kiitollisimpia. Palautteen vastaanottajan ensimmäinen reaktio voi olla pään laittaminen syvälle pensaaseen. - En MINÄ ole huomannut mitään. Vastuuhenkilöt eivät suinkaan ole aina paikalla eivätkä mitenkään voi huomata kaikkea kentän laidalla. Se on täysin ymmärrettävää. Mikä ei ole ymmärrettävää, on palautteen vesittäminen sillä, että minä en ole mitään huomannut. Vahva Minä en ole huomannut mitään -vastaus korreloi helposti sen kanssa, miten tomerasti asiaa aletaan selvittää. Pahimmillaan tuo asenne tarkoittaa sitä, että koska minä en ole huomannut mitään, kiusaamista ei ole. Nollatoleranssi, paperilla Kiusaamisesta päästään tuskin ikinä eroon, mutta siihen puuttumiseen voidaan valtavasti vaikuttaa. Ent

Ihmemaan Liisat

Hieraisen silmiäni. Epäilen muistiani. Katson kentälle tulevaa joukkuetta kummissani. Vain muutama tunti sitten, vastustajan pelaajat näyttivät varsin erilaisilta. Eivätkä vain erilaisilta, vaan myös hyvin erikokoisilta. Mitä lie tapahtunut, kun finaalikentällinen näytti päätä pidemmältä kuin aiempi kentällinen. Oliko heille käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa, kun pituutta oli tullut yhtäkkiä melkoisesti lisää? Tällaista metamorfoosia en ollut koskaan aiemmin nähnyt yli kymmenen futismutsivuoden aikana. Ennen äkillistä kasvupyrähdystä pienet Ihmemaan Liisat hävisivät joukkueellemme, mutta finaalissa kävi toisin. Eikä ihme, olihan kentällä aivan eri ryhmä kuin aiemmin. Finaalin isommat Ihmemaan Liisat olivat todella taitavia pelaajia, joskin osa yli-ikäisiä. Ymmärrän yli-ikäisten käyttämisen silloin, kun joukkuetta ei tahdota muuten saada kasaan. On tärkeämpää ottaa pari yli-ikäistä mukaan ja päästä pelaamaan kuin jättää turnaus väliin. Erityisen merkittävää tämä voi olla pienille pa

Kentällinen mokkapaloja

Niin pelaaja kuin hänen huoltajansakin kasvaa harrastuksen myötä. Kun pelaaja oppii syötön, oppii lapsen huoltaja parhaan mokkapalareseptin ja pizzaohjeen. Koska turnauksissa syödään neliömetreittäin mokka- ja pizzapaloja. Aina ja ikuisesti. Pitkään pelanneen lapsen huoltaja ehtiikin leipoa vähintään kentällisen mokkapaloja pelivuosien aikana. Kun pelaaja oppii nilkkapotkun, huoltaja oppii buffahinnaston. Vaikka yöllä herätettäisiin, suusta tulee mokkapalan ja kahvin kokonaishinta. Sekä se, mitä maksaa makkara ja pillimehu. Koska se kuuluu lajiin, yhtä olennaisesti kuin pallo ja nappikset. Kun ollaan niin pitkällä, että lapsi tietää mikä on paitsio, huoltaja tietää, miten turnauskatokset kasataan ja mikä on paras tapa sytyttää makkaragrilli kulmakarvoja kärtsäämättä. Kurittomat kengännauhat ja kampaukset Pelaajan vanhempi oppii myös tekemään solmuja. Aloittelijan tunnistaa rusetista ja  epäuskoisesta katseesta, joka aiheutuu, kun nauhat aukeavat noin seitsemännen kerran tunnin